Raimo Konkola muistelee: Nuoruusvuodet Ruskeasuolla ja miten tulin mukaan jalkapalloiluun
Pitkäaikainen ja arvostettu Honka-toimija sekä nykyinen johtokuntajäsen ja valmentaja Raimo Konkola täyttää 19.7. 75 vuotta ja muistelee kokemuksiaan eri vuosikymmeniltä:
”Olen syntynyt Helsingin Kätilöopistolla, joten olen syntyisin stadilainen. Lapsena asuimme Töölössä Messeniuksenkadulla ja Valhallankadulla. Isäni oli merikapteeni ja varatuomari. Äitini oli kotoisin Rotterdamista Hollannista. Vuonna 1951 muutimme Ruskeasuolle Maskuntielle. Ulko-ovesta pääsi suoraan Keskuspuistoon.
Meitä sisaruksia on yhteensä viisi eli kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Minä olen perheen esikoinen. Sukumme on hyvin merihenkinen, sillä isoisäni oli Suomen Joutsenen komentajakapteeni ja mukana kaikilla Joutsenen 8:lla matkalla. Ensimmäiselle hän tuli kesken matkan ja viimeiseltä hän joutui poistumaan kesken matkaa sairauden takia. Hänen isänsä oli purjelaivakapteeni, joka aloitti merellä 16-vuotiaana valaanpyyntialuksella. Pikkuveljeni on myös myös merikapteeni, joka työskenteli Nesteen suurten tankkerien kapteenina. Toisella pikkuveljelläni on harrastuksena meripelastus. Kaikki neljä merikapteenisukupolvea ovat myös kiertäneet purjelaivalla myrskyisen Kap Hornin (Etelä-Amerikan kärki) ympäri.
Minä taas hoidan suvun risteilymatkat eri puolille maailmaa.
Ruskeasuo tarjosi heti ison urheilutapahtuman, kun seuravana vuonna Helsingissä järjestettiin Olympiakisat ja osanottajia oli majoitettuna Invaliidisäätiön tiloihin. Kisojen osanottajia kulki päivittäin talomme ohi kohti kilpailupaikkoja ja me alueen pikkupojat kärtimme tietenkin heiltä itsellemme merkkejä tai mitä tahansa muuta kamaa. Ainoa kilpailu, jonka kisoista itse näin oli maratonjuoksu ja kilpailijoiden mustikkakeitosta tahriutuneet rintamukset. Pari vuotta myöhemmin ratsastushalliin rakennettiin keinojää, jolla parin viikon ajan esiintyivät taitoluistelijat silloisen maailmankuulun tähden Sonja Henien johdolla. Jotenkin me pojat tietysti järjestimme itsemme muutaman kerran katsomaan näytöksiä ja onnistuin myös hankkimaan Sonja Henien nimmarin itselleni. Tiedän, että nimmari on jonkun vanhan kirjan välissä, mutta minkä???
Olympiakisojen aikana Helsingin hotellitilanne oli vielä melkoisen huono etenkin verrattuna nykytilanteeseen. Kisavieraita majoitettiin perheisiin ym. Meilläkin oli kotona 7 hollantilaista lehtimiestä ja isäni ja äitini majoittuivat pikkusiskoni kanssa keittiöön. Minä en sinne enää mahtunut, vaan jouduin öiksi evakkoon isäni enon luo kolmannelle linjalle. Siinä oli 7-vuotiaalle pikkupojalle hommia mennä yksin iltaisin ja aamuisin joko kävellen tai ratikalle Ruskeasuolta kolmannelle linjalle ja aamuisin takaisin. No kaikki onnistui, mutta suurempi ongelma taisi olla kerrostalon kasvatille muuttaa öisin taloon, jossa oli vain ulkovessa ja makuutiloissa ämpäri öisiä tarpeita varten, kun oli kerrostaloissa tottunut hieman toisenlaiseen vessakulttuuriin. No oppia ikä kaikki.
Syksyllä alkoi koulu eikä siinäkään päästy helpolla. Uusia kouluja rakennettiin kaiken aikaa, mutta eivät ne ainakaan omalta osaltani rakentuneet aina ajoissa. Minun kouluni oli ensimmäisenä kouluvuotena Nuottapolun kansakoulu Munkkiniemen puistotien päässä ja paras kaverini Tapu meni uuteen Munkkiniemen yhteiskouluun kansakoulun ekalle luokalle. Kulkeminen onnistui joko kävellen tai ratikalla. Siihen aikaan eivät vanhemmat suuremmin kuljetelleet lapsiaan kouluihin. Eikä monessa perheessä ollut silloin autoja puhumattakaan jääkaapeista eikä televisioista Seuraavana vuonna valmistui Meilahden kansakoulu, johon molemmat siirtyivät. Mutta sielläkään ei päästy samalle luokalle, vaan minä olin aamuvuorossa ja Tapu iltavuorossa. Silloin oli nuorisoa niin paljon, että ei ollut mahdollista saada kaikkia lapsia aamuvuoroon. Luokallani oli 44 poikaa ja luokanopettajani oli hyvä koripalloilija Juhani Lappalainen. Meilahden koulua käytiin kolme vuotta ja sitten oli edessä oppikouluun pyrkiminen. Se onnistui vihurirokosta huolimatta ja siitä alkoivat 8 vuoden oppikouluopinnot, jotka päättyivät ylioppilaslakkiin vuonna 1964. Opinahjo oli Karjalan yhteiskoulu, joka oli kotoa vain 100 metrin päässä. Tapu pääsi samaan kouluun, mutta eri luokalle eli emme koskaan 12 vuoden aikana olleet samalla luokalla.
Urheilumahdollisuudet olivat Ruskeasuolla hyvät. Heti talomme takana oli Invaliidisäätiön hiekkakenttä, joka nykyään on kerrostalojen alla. Melko lähellä sitä oli iso nurmialue, joka nykyään on jousiampumarata. Noin puolen kilometrin päässä oli nurmikenttä, jolla aika hyvin pystyi pelaamaan fudista. Nykyisin alue on ratsastuskenttä. Jalkapallot olivat siihen aikaan harvassa eikä Maskuntiellä ollut palloja silloin kun yhdessä perheessä jalkapallo. Perheen pojasta tuli myöhemmin Hongan miesten edustusjoukkueen vastuuvalmentaja. Ruskeasuon ratsastushallin vieressä oli hiekkakenttä, jolla pidettiin mm koulun liikuntatunnit ja joka talvisin toimi luistinratana. Ratsastushallin palloiluhallissa pelattiin käsipalloa ja koripalloa. Siellä katselin paljon pelejä ja toimin usein numeropoikana eli laitoin pelitilanteet numerotauluilla aina ajan tasalle.
Yksi suuri tapahtuma nuoruusaikana olivat Eläintarhan ajot äitienpäivisin. Harjoittelu alkoi yleensä perjantaina ja sen kuuli kyllä hyvin koko alueella. Sarjoja oli kilpa-autoille sekä moottoripyörille. Kisoista muistan kilpa-autojen vuosittaisen palkintojärjestyksen noin summittain (vaihtelut vuosittain muistinvaraisia). Kilpailut voitti yleensä Curt Lincoln, toisena Seppo Rikkilä, joka 1990 luvulla toimi vapaaehtoisesti FC Hongan toiminnanjohtajana tavoitteena silloinkin talouden tasapainottaminen ja kolmantena Leo.I.Mattila. Hänen nuorin poikansa Lasse s. 1976 pelasi joukkueessani ja on edelleen Facebook-kaverini. Hän johti esimerkillään aina joukkueitaan kohti parasta mahdollista tulosta mm. Keski-Uudenmaan piirijoukkueen Pohjola Cupin voittoon. Lasse siirtyi sitten aikanaan ammattilaiseksi Ruotsiin Ljungskilen joukkueeseen ja jäi sitten monien erilaisten vaiheiden jälkeen asumaan Ruotsiin. Lassesta tuli muuten isä alkuvuodesta, joten vielä kerran siitä onnittelut sekä omasta sekä Hongan puolesta.
Seuratoiminta Ruskeasuolla oli kuitenkin vähäistä. Mikäli olisi halunnut jalkapalloseuraan olisi pitänyt kulkea Pallokentälle ja se tuntui siihen aikaan huonolta ratkaisulta, vaikka kaikki lapset samaan aikaan kuitenkin helposti kulkivat joko kävellen tai fillareilla uimastadikalle. Pantterit aloitti koulussamme korisharkat. Pantterit oli siihen aikaan Suomen ykkösseura ja ykkösjoukkueen pelaajat toimivat harjoitusten ohjaajina. Harjoituksia oli vain kerran viikossa ja nekin kestivät yhden tunnin. Paikalla oli 100 poikaa. Harjoitus käsitti aina 20 minuuttia jalkatyötä ja sitten 10 poikaa koria kohden eikä koskaan peliä, mikä tietenkin olisi tuolla pelaajamäärällä ollut vaikeata. Myöhemmin homma kehittyi ja kesäisin pelattiin Soutustadionin kentällä korisliigaa, jossa joukkueiden nimet olivat nimetyt USA:n yliopistojen mukaan. Joku yhdistelmä pelaajista pelasi sarjapelejä. Ainoa pelini Panttereissa sattui A-junnuihin muistaakseni pelaajapulan takia. Jossain vaiheessa joku oli perustamassa Ruskeasuolle jalkapalloseuraa nimeltä Suon Sudet, mutta siihen joukkueeseen olin silloin muistaakseni jo liian vanha. Käsipalloa olisin voinut lähteä pelaamaan, mutta ainoa mahdollisuus oli Katajanokan Haukat. Ruotsia en silloin puhunut lainkaan eikä muita suomenkielisiä käsipalloseuroja ollut. Haukat oli kuitenkin käytännössä pelkästään täynnä maajoukkuepelaajia kuten Jaakko Tuominen, Kari Lehtolainen, Tapani Tapu Rahkola ym sekä penkillä myöhemmin hienona muusikkona tunnettu Seppo Hovi. Koulumme joukkueessa kyllä pelasin käsipalloa useamman vuoden ajan.
Jalkapallo alkoi kuitenkin tulla siihen aikaan tutuksi. Kävin stadionilla katsomassa Suomi- Tanska maaottelun, Allianssin otteluita Brasseja vastaan (otteluissa oli aina paikalla toistakymmentuhatta katsojaa) sekä myös SM-sarjan otteluita. Jämsässä serkkujeni ja kummitätiti luona sekä Hollannissa vietin paljon lomia ja yhden aikana asuntomme alivuokralainen vei minut katsomaan Feyenoordin stadionille Feyenoordin peliä. Stadion taisi olla ratikalla vain neljän-viiden pysäkin päässä. Se oli nuorelle pojalle elämys.
Vuonna 1964 muutimme Tapiolaan Hakalehtoon ja siellä ryhdyin välittömästi hakemaan kontakteja paikalliseen urheiluelämään. Aloitin pelaamisen Tapiolan Otsossa Tapiola Tänään lehden ilmoituksen perusteella ja keilailun Otaniemen keilahallissa Nasta-Pojissa myöskin lehti-ilmoituksen kautta. Seura oli Otaniemen isännöitsijän ja Olympiakisojen kultamitalimiehen Matti Järvisen perustama. Hänen poikansa Petteri Järvinen keilasi myös samassa seurassa.
Seuraava vuosi menikin armeijan merkeissä. Helmikuussa lähti pääkaupunkiseudulta ns. 80 ylioppilasta (ns. upseeriainesta pohjoiseen) Ouluun Hiukkavaaraan ja sieltä sitten aikanaan RUK:iin Haminaan. Valtiolla oli silloinkin rahapula ja varusmiesaika lyheni kaikilta 30 vuorokauden verran. Minulta se lyheni kokelasajasta. Sen jälkeen tammikuussa Lontooseen puolen vuoden ajaksi. Koulun nimi oli London School of Foreign Trade. Asuin perheessä, johon kuului 12 lasta. Onneksi osa oli jo muuttanut kotoa pois. Lauantaisin kaikki olivat kuitenkin paikalla lounaalla. No kaikki mahtuivat taloon.
Syksyllä 1966 päästiin kuitenkin asiaan. Otsoon perustettiin kolme junnujengiä ja olin enemmän tai vähemmän kaikissa mukana valmentajana . Samoin Otson yksi miesten joukkue kasvoi nopeasti kolmeksi joukkueeksi. Siihen aikaan onneksi pahin poliittinen kärhämöinti oli kuitenkin jo rauhoittumassa. Se oli puheiden mukaan kuitenkin ollut aika hankalaa aikaisempina vuosina. Rape Helanderin kanssa järjesteltiin ja organisoitiin Tapiolan Nappulaliigaa. Hongan miehet pelasivat Tapiolan Wembleyllä eli nykyisellä Tapion kentällä. Aloin myös pelaamaan käsipalloa Hongassa ja korista Otsossa.
Seuraavan syksynä pyrin Kauppakorkeakouluun ja pääsin kouluun jälkihaun kautta. Samana syksynä KY:n ylioppilaskunta järjesti uivan vientinäyttelyn Lontooseen. Pyrin mukaan ja pääsinkin ainoana ensimmäisen vuosikurssin oppilaana matkalle. Vientinäyttelyn laiva oli Finnpartner ja projektin nimi Finnfocus.
Muuten vuosi kulki urheilun merkeissä. Minut valittiin mukaan SPL:n Helsingin piirin nuorisovaliokuntaan. Otso pelasi viitosta ja oli lähellä nousta aluesarjaan eli nykyiseen neloseen. Junnujoukkueet toimivat ja Rapen kanssa tuomittiin kaikki Tapiolan nappulaliigan pelit ja samalla hankittiin kaikille joukkueille uudet peliasut. Piirrettiin A4 täyteen peliasuja ja hankittiin eri firmoista joukkueille sponsorit. Paavo Savander hoiti asujen painatukset.
Syksyllä osallistuin ensimmäisen kerran Palloliiton Helsingin piirin piirikokoukseen. Siellä joku nuori mies oli vahvasti vaatimassa muutoksia piirin toimintaan ym. Myöhemmin minulle selvisi, että kyseessä oli Gunnar Yliharju.
Seuraavana kesänä oli valmentamassa piirin kesäleiriä Eerikkilässä yhdessä Jyrki Heliskosken ja Gunnar Yliharjun kanssa sekä osallistuin syksyllä myös Helsingin piirijoukkueiden valintatilaisuuksiin. 57-pojista mieleeni jäivät Atik ja Adil Ismail niminä muiden joukossa. Muut toiminnat jatkuivat edellisen vuoden tapaan.
Vuonna 1969 olin perustamassa Espoon Nappulaliigaa ja tutustuin Suomen Nappulaliigaliiton kautta maalivahtilegendaan Thure Sarnolaan sekä toiseen legendaan Aulis Rytköseen.
Pelaaminen Otsossa loppui ja siirryin Tapion Honkaan ja pelasin lähinnä Hongan 2-joukkueessa Petäjässä. Tuli pelattua myös yksi Suomen Cupin ottelu Hongan miesten joukkueessa Peippareita vastaan. Onnistuin jopa maalinteossa ja voitimme pelin 3-2. Keilailussa seurana oli KY (Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta) ja sinä vuonna saavutin Helsingin Bowlingliiton suurmestariarvon nro 135. Arvo on kuitenkin lähinnä huomionosoitus ja edellyttää kahta voittoa kilpailuissa, jossa osanottajia on vähintään 40 ylimmässä luokassa.
Vuonna 1970 olin perustamassa Palloliiton keski-Uudenmaan piiriä ja minut valittiin Helsingin Bowlingliiton toiminnanjohtajaksi, jossa toiminkin sitten vuoteen 1994.
Seuraavat vuodet valmensin eri Hongan joukkueita yleensä 1-2 joukkuetta vuosittain. Helsinki Cupia olin perustamassa vuonna 1974 yhdessä Rape Helanderin ja KäPan Veikko Isoniemen kanssa. Toimin piirijoukkueiden valmentajana tai joukkueenjohtajana vuosittain. Lisäksi olin mukana Espoon nappulaliigan ja Tapiolan nappulaliigan edustusjoukkueiden toiminnassa. Eli kyllä siinä tapahtumia riitti. Samanaikaisesti koulutin itseäni ja lopulta1988 kävin A-valmentajakurssin Eerikkilässä, joten jalkapallon koulutustasoni on UEFA A. Olen myös osallistunut ulkomaisiin koulutustapahtumiin Ruotsissa (järjestäjänä Brommapojkarna Bosön urheiluopistolla Lidingössä) sekä Englannissa kolmesti ym.
HBL:n toiminnanjohtajan homman loputtua siirryin lähes välittömästi Palloliiton Uudenmaan piirin kilpailupäälliköksi 1994-1996 ja 1997-2014 toimin FC Hongan valmennuspäällikkönä.
Jalkapallovalmentajana olen toiminut vuodesta 1966 ja edelleen. Olen valmentanut upeita joukkueita ja upeita pelaajia, joille toivottavasti on jäänyt upeita muistoja lajista. Ensimmäinen joukkueeni isolla kentällä olivat 1960 syntyneet pojat, joka ekana toimintavuotenaan järjesti D-poikien SM-kisat ja ylsi niissä kisoissa loppuotteluun. Ottelu päättyi KuPS:n voittoon Petteri Kupiaisen maalilla. Joukkue osallistui myös samana vuonna ensimmäisen kerran järjestettyyn Norway Cupiin, jossa selvisi alkulohkosta jatkoon pudoten ensimmäisellä pudotuspelikierroksella 0-0 tasapelin jälkeen kolikonheiton jälkeen. O-0 tasapelien jälkeen ei ensimmäisillä pudotuspelikierroksilla järjestetty rankkarikilpailuja ajanpuutteen takia. Norway Cupissa oli paikalla myös Pelen brassivalmentaja Julio Mazzei ja joukkueemme toimi hänen maaliryhmänään harjoituksissa. Kaksi vuotta myöhemmin joukkue osallistui ensin Tampereella järjestettyihin SM-kilpailuihin, joissa putosi alkulohkon jälkeen maalierolla mitalisijoilta. Tampereelta lähdettiin suoraan Turkuun, josta liityttiin kahden muun Hongan joukkueen mukaan matkalle Norway Cupiin. Siellä voitettiin alkulohko, sitten taas 0-0 peli, mutta nyt kolikko putosi oikein, sitten viimeseillä minuutilla 1-0 voitto Kai Nummen maalilla. Sen jälkeen kaksi rankkarikisavoittoa ja lopulta 3-1 voitto semifinaalissa. Finaalissa Bisletillä Tanskan Lyngby voitti Hongan 1-0. 14 peliä 9 päivän aikana oli liikaa eikä pelaajilla enää ollut paljoakaan voimia finaalipeliin. Siitä joukkueesta pelasi kaksi pelaajaa myöhemmin jääkiekkomaajoukkueessa Timo Blomqvist ja Jussi Lepistö, yksi käsipallomaajoukkeessa Kim Palmroos, yksi koripallomaajoukkuessa ja myöhemmin maajoukkuevalmentajana Martti Sajantila ja kaksi jalkapallon SM-sarjassa Sakari Junnilainen ja Pertti Ruuhijärvi.
Jääkiekkopelaa-ammattilaisista olen valmentanut ainakin Teemu Selännettä, Antti Törmästä, Juha Ikosta, Jere Lehtistä, Jori Lehterää ja Jonas Enlundia. Nykyisin jääkiekkopelaajia harvemmin löytyy futiksen junnujengeistä tai toisinpäin.
93-poikien saavutus on kuitenkin yli kaikkien muiden joukkueiden. Joukkue saavutti jotakin, mihin mikään muu seuratason juniorijoukkue ei ole Suomessa pystynyt. Nykyisin jo lopetetun Niken kilpailun Suomen loppuhuipentuma järjestettiin vuosittain lopputurnauksena Pajulahden urheiluopistolla. 93-pojat voittivat semifinaalissa Jutta Rautiaisen valmentaman KäPan maalein 5-1 (tai 5-0) ja loppuottelussa HJK:n peräti 6-0. Puolassa järjestettiin Euroopan lopputurnaus, johon osallistui 20 joukkuetta.93-pojat menivät jatkoon alkulohkosta ja voittivat semifinaalissa Hollannin Willem 2:n rankkarikisan jälkeen. Samalla varmistui paikka maailman lopputurnaukseen Manchesteriin. 9400 joukkuetta karsi maailmanlaajuisesti MM-lopputurnaukseen, jonne pääsi maakarsintojen sekä maanosakarsintojen jälkeen 20 joukkuetta. Esim: Barcelona ei selvinnyt kisoihin ja Real Madrid oli 10. Honka oli 11 hävittyään Real Madridille maalein 0-1 edellisessä pelissä. Se oli huikea saavutus. Poikien maajoukkuetasolta löytyy yhtä huikea saavutus, kun 1957 syntyneet pelasivat EM-lopputurnauksen finaalissa, jossa hävisivät Englannille maalein 0-1. Vertailu saavutusten välillä on turhaa. Molemmat saavutukset ovat toistaiseksi ainutlaatuisia ja upeita sekä jättivät pelaajille hienoja muistoja. Manchesteriin sai osallistua vain 16 pelaajaa, mutta kaikki muutkin joukkueen pelaajat olivat paikalla Manchesterin finaalitapahtumassa.
Kaikista muistakin joukkueistani löytyy useita hienoja saavutuksia niin piirijoukkuetasolta kuin seuratasolta.
Olen myös toiminut jääkiekkovalmentajana Jokereissa ja Espoossa. Jokereissa olin Aimo Mäkisen perustettua alueellisia joukkueita ja toimin 1-2 vuoden ajan Jokerit D Minnesota joukkueessa Tapiolassa ja myöhemmin muissa eri nimisissä joukkueissa Espoossa. Valmentamani Espoon Jääkiekkoseuran 61 pojat voittivat Oulussa SM-hopeaa. Helsingin sanomat järjesti Korttelikiekkosarjan 1957 syntyneille ja nuoremmille. Loppuottelu Helsingin Jäähallissa keräsi 3.700 katselijaa ja ottelussa Tapiola voitti Myllypuron (Matti Hagman joukkueessa). Tapiolan joukkueessa pelasi mm. Martti Merra. Joukkueen valmennusjohdossa olivat Ove Timgren, Rape Helander ja allekirjoittanut. Finaali oli upea ottelutapahtuma.
Myös käsipallovalmentajana on tullut toimittua, koska jalkapalloa ei siihen aikaan voinut ympärivuotisesti harrastaa. Varsinaisille käsipalloseuroille Honka ei ollut helppo vastustaja, ja esim: 65-pojat voittivat piirinmestaruuden.
Suomen jalkapallovalmentajat ry:n hallituksessa olen ollut mukana parin vuoden ajan.
Palloliiton liittohallituksessa toimin 11993-1995 ja liiton nuorisovaliokunnassa jäsenenä ennen sitä ja liittohallituksessa ollessani myös nuorisovaliokunnan puheenjohtajana ja yhdessä valiokunnan sihteerin Simo Syrjävaaran kanssa pyrimme kehittämään nuorten jalkapalloa.
Yksi mielenkiintoinen vaihe oli pyyntö poikien 1974 myöhemmin 75-pojat toiminta maajoukkueen johtajana. Siihen tehtävään Jyrki Heliskoski pyysi minut. 1974 ikäluokasta tehty dokumentti Vanha joukkuekuva kuvaa sitä aikaa. Ensimmäisen maajoukkuetehtäväni aikana minulla oli kunnia luovuttaa kansainvälinen pelaajaneula Sami Hyypiälle ensimmäisestä maaottelusta.
Toimin 1970 perustetun Palloliiton piirihallituksessa vuodesta 1970 muutaman vuoden ajan ja myöskin tiistaina 7.7 lopetetun Uudenmaan viimeisessä piirihallituksessa. Vuonna 1995 piirin nimi muuttui Uudenmaan piiriksi, kun siihen liittyivät Länsi-Uudenmaan ja Lahden piirit. Piirin hoistoriikki julkaistiin myös tiistaina 7.7 nimellä Pelin tekijät. Teoksen kirjoitti Mauri Forsblom.
Tapion Honka perustettiin vuonna 1957. Vuonna 1975 erosivat jalkapallo, jääkiekko ja koripallo omikse lajiseuroikseen. Olin perustamassa FC Honkaa ja toimin tällä hetkelläkin FC Hongan johtokunnassa varmaankin viimeistä vuotta.
Espoon Kaupunki on huomioinut minut Marjo Matikainen palkinnolla sekä Espoo-mitalilla muistaakseni vuodelta 1995. Siihenkin tapahtumaan liittyy erikoinen tapahtuma. Espoo-mitalit luovutetaan saajille itsenäisyyspäivänä. Samana päivänä järjestetään myös Myyrmäen hallissa piirin järjestämän itsenäisyyspäivän pienpelitapahtuma. Minulla oli hallilla puku mukanani. Jostain syystä ei tapahtumaan tullut erotuomareita. Nopeasti saimme kuitenkin paikalla olleista jalkapalloihmisistä järjestettyä erotuomarit ja päivän mittaan paikalle saatiin hälytettyä varsinaisia erotuomareita ja tapahtuma saatiin onnellisesti vietyä loppuun. Tuli sinä vihellettyä itsekin ainakin kymmenkunta peliä. Juhliin ei ollut mitenkään mahdollista ehtiä. Sain mitalin myöhemmin kaupunginjohtajalta.
Toivon, että jaksoitte lukea kirjoituksen loppuun. Paljossa on oltu mukana ja varmasti olisi ollut paljon lisää juttuja kerrottavaksi.Eli tervetuloa maanantaina 20.7. FC Hongan talolle (Ruotsin laivalla sekin talosuunnitelma pantiin aikanaan alulle aloitteestani) klo 15:00-20:00 niin futisihmiset kuin keilailuihmisetkin ja muut ystävät.”
FC Honka onnittelee lämpimästi Raimoa. Kiitos kaikesta, mitä olet vuosien varrella seuran eteen tehnyt!
