Etsi tältä sivustolta

FC Honka ry:n juniorirahasto

FC Hongan tahtotila on antaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus harrastaa perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Yhdessä meillä on mahdollisuus luoda entistä tasavertaisemmat mahdollisuudet lapsille ja nuorille jalkapallon harrastamiseen ja lajissa kehittymiseen.  Tuemme juniorirahastomme kautta vuosittain kymmeniä honkalaisia perheitä. Lahjoitetut varat ohjataan lyhentämättöminä pelaajien tukemiseen. Tukea voivat hakea kaikki FC Honka ry:n juniorijoukkueiden pelaajat.


Lahjoita

Otamme vastaan lahjoituksia juniorirahaston työn tukemiseksi niin yrityksiltä kuin yksityisiltä ihmisiltä.

Lahjoita

Yrityksille

Juniorirahastoon lahjoittaneet


Juniorirahasto

Rahasto on perustettu FC Hongan johtokunnan 12.9.2019 tekemällä päätöksellä.   

Rahaston tarkoituksena on edistää ja tukea FC Honka ry:n vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastamista ja kilpailemista. Tarkoituksensa mukaisesti rahasto jakaa jäsenille avustuksia, joilla katetaan jalkapalloharrastuksen kustannuksia. Varoilla tuetaan toimintamaksuista aiheutuvia kustannuksia tasavertaisesti toimintamaksun piirissä oleville pelaajille. 

Myönnettävä avustussumma riippuu rahaston taloudellisesta tilanteesta ja hakemusten määrästä. Haku järjestetään kahdesti kauden aikana ja hausta tiedotetaan tarkemmin, kun se on ajankohtainen. 

Rahastolla on oma tili, jolle varat kerätään. Vähävaraisten tukemiseksi tarkoitetut varat pidetään selkeästi erillään seuran muista varoista ja käytetään yksinomaan seuran junioreiden hyväksi.


Sos Lapsikylän Unelmista totta -harrastustuki
Back to top