Etsi tältä sivustolta

Vastuullisuustyö

Honka kantaa kasvatus- ja nuorisotyöhön liittyvää vastuutaan mahdollistamalla lähes 2000 lapsen ja nuoren jalkapalloharrastuksen. Olemme yhteisö nuorimmasta jalkapallokoululaisesta erityisryhmäläisiin ja aina menestyneimpiin ammattilaisiin.

Turvallinen toimintaympäristö

Kannamme vastuuta turvallisesta toimintaympäristöstä, jossa urheilu tuottaa meille iloa ja positiivisia kokemuksia. Toimimme kannustavassa ilmapiirissä jossa jokaista kohdellaan tasapuolisesti. Linjauksemme ennaltaehkäisevät epäasiallista käytöstä ja mahdollistavat siihen puuttumisen.

Suunnitelmamme lapsen ja nuoren turvallisuuden sekä koskemattomuuden turvaamiseksi on osa vastuullista seuratyötämme ja on osaltaan varmistamassa turvallista toimintaympäristöä. Seuratyöntekijöille, valmentajille ja vapaaehtoisille (joukkueenjohtajat, huoltajat ja vapaaehtoisena toimivat valmentajat) tehdään aina myös Palloliiton ohjeistuksen mukainen rikosrekisteriotteen tarkistus.

Suunnitelma alaikäisten henkilökohtaista koskemattomuutta turvaaviksi toimiksi »

ILMOITA FC Hongan toiminnassa havaitsemastasi kiusaamisesta tai häirinnästä. Ilmoituksen voi halutessaan tehdä nimettömänä.

Hongassa et ole yksin

Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa edistetään jokaisen oikeutta nauttia urheilusta turvallisesti sekä tulla kohdelluksi tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti.

Väestöliitto on julkaissut verkkokoulutusmateriaalin, joka tarjoaa valmentajille ja muille urheiluseuroissa toimiville välineitä puuttua epäasialliseen käytökseen, häirintään ja väkivaltaan.
Et ole yksin -koulutuksessa käydään läpi aiheita kuten henkinen ja fyysinen väkivalta ja kiusaaminen, seksuaalinen häirintä, lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, lastensuojelu ja itsemääräämisoikeutta vahvistava valmennus. Kurssi sisältää erilaisia harjoituksia ja tehtäviä.

FC Honka ry edellyttää, että jokainen seuran alaikäisten pelaajien valmentaja suorittaa verkkokurssin. Suorittamiseen menee aikaa tunnin verran ja siitä saa sähköpostitse todistuksen. Suosittelemme myös lämpimästi, että joukkueenjohtajat ja huoltajat suorittavat verkkokurssin ja kurssi soveltuu hyvin myös vanhemmille.

Et ole yksin -verkkokoulutus »

FC Hongan juniorirahasto

Haluamme toimia Hongassa niin, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus osallistua seuran toimintaan riippumatta perheen varallisuus tasosta. 2019 perustettu FC Hongan juniorirahaston tarkoituksena on edistää ja tukea FC Honka ry:n vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastamista ja kilpailemista. Rahastoon tehdyt lahjoitukset käytetään lyhentämättömänä taloudellista tukea tarvitsevien junioreiden hyväksi.Varoilla tuetaan toimintamaksuista aiheutuvia kustannuksia tasavertaisesti toimintamaksun piirissä oleville pelaajille. 

FC Hongan juniorirahasto »

Hyvä hallintotapa ja kestävän toiminnan periaatteet

Toimintamme on hyvän hallinnon mukaista, avointa ja läpinäkyvää. Uskomme, että se luo kestävimmän mahdollisen pohjan koko seuran toiminnalle. Edistämme yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia osallistua lajiin ja sen päätöksentekoon.

Toimimme kestävästi myös tulevia sukupolvia kohtaan, jotta keltamusta kasvutarina jatkuu vahvana myös tulevina vuosikymmeninä.