Omar Adlani Hongan Kansallisen Liigan joukkueen päävalmentajaksi
FC Hongassa kaksi kautta valmentajana toiminut Omar Adlani on valittu seuran Kansallista Liigaa pelaavan edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Kaksivuotinen sopimus mahdollistaa suunnitelmallisen kehitystyön ja toiminnan uudelleenorganisoinnin FC Honka ry:n alla.
Omar Adlani on toiminut kaksi vuotta seurassa tyttöjen talenttivalmentajana ja työskennellyt samalla tiiviissä yhteistyössä naisten edustusjoukkueen kanssa. Tehtävä on valmistanut häntä hyvin kasvavaan vastuuseen. Adlani on suorittanut UEFA A-valmennuslisenssin.
– Omarin osoittama ammattitaito ja motivaatio talenttivalmentajan tehtävissä tukivat valintaa. Hän tuntee myös edustusjoukkueen hyvin. Hänen vahvuuksiaan urheiluun liittyvien sisältöjen lisäksi ovat kyvykkyys pelaajien kohtaamisessa sekä halu kehittyä omassa työssään jatkuvasti paremmaksi, kommentoi seuran toiminnanjohtaja Petri Harainen.
Adlani aloittaa tehtävässään marraskuun alussa. Hän seuraa tehtävässään Rosa Lappi-Seppälää, joka siirtyy kolmivuotisen sopimuksensa päättyessä Suomen naisten A-maajoukkueen valmennustiimiin. Adlanin tehtävä on päätoiminen.
– Tehtävä on minulle kunnia-asia ja olen erittäin motivoitunut aloittamaan työskentelyn päävalmentajana. Prosessi ensi kauden joukkueen ja taustojen kasaamiseksi on hyvin käynnissä, kertoo Adlani.
– Tärkein tehtäväni päävalmentajana on luoda ympäristö, jossa pelaajat voivat kehittyä. Samalla haluan mahdollistaa myös parhaan mahdollisen oppimisympäristön valmennustiimillemme. Haluamme olla kilpailukykyisiä kaikessa mitä teemme, Adlani lisää.
Uudelleenorganisoinnilla laatua toimintaan
Naisten edustusjoukkuetoimintaa järjestettiin kaksi kautta Esport Honka Oy:n alaisuudessa. Alun perin kolmivuotiseksi hankkeeksi suunniteltu kokeilu jäi lyhyeksi ja joukkue palaa ensi kaudesta lähtien FC Honka ry:n alle. Yhteistyö muiden joukkueiden osalta jatkuu osakeyhtiön ja yhdistyksen välillä ennallaan.
– FC Honka ry:llä on pitkä traditio naisten pääsarjatason toiminnan järjestämisessä. Olemme ylpeitä joukkueesta ja haluamme mahdollistaa huippu-urheilun toteutumisen myös tällä osa-alueella. Taloudellisesti toiminta on mahdollista järjestää, vaikka joudummekin tulevalla kaudella hieman karsimaan kuluja. Paluu tuttuun ympäristöön on kuitenkin tervetullut ja pelaajille varmasti se paras vaihtoehto, Harainen summaa.
– Joukkueelle ei niinkään ole väliä, kuka toimintaa taustalla organisoi. Tärkeintä on, että meillä on yhteinen visio ja arvomaailma, jotka tukevat toiminnan toteutumista. Olen nähnyt ry:n ammattimaisen tavan johtaa ja kehittää toimintaa ja uskon, että tämä on juuri nyt paras ympäristö myös meille joukkueena, Adlani lisää.
FC Hongan kauden viimeinen kotiottelu Tapiolan Urheilupuistossa pelataan sunnuntaina 3.10., kun vastaan asettuu yläloppusarjassa tällä hetkellä kolmantena oleva Åland United. Kauden viimeinen ottelu pelataan lauantaina 9.10. vieraissa, kun FC Honka matkaa PK-35 Vantaan vieraaksi.
Lisätietoa: Toiminnanjohtaja Petri Harainen, petri.harainen@fchonka.fi, 040 350 5055.