17-vuotias Matias Kivikko siirtyy vuoden mittaisella lainasopimuksella Venezia FC:n riveihin
Puolustaja Matias Kivikko siirtyy vuoden mittaisella lainasopimuksella italialaisen, ensi kaudeksi Serie A:han nousseen Venezia FC:n riveihin. Sopimuksessa on myös osto-optio.
17-vuotias puolustaja on pitkän linjan honkalainen. Hän pelasi ensimmäistä kertaa seuran keltamustassa paidassa jo kuusivuotiaana.
Kivikko kantoi viime kaudella suurta vastuuta Hongan suomenmestaruuden voittaneessa U17-joukkueessa. Hän oli avauskokoonpanossa yhtä vaille kaikissa BSM-karsintaotteluissa, ja pelasi BSM-sarjassa kaikissa yhdessätoista ottelussa täydet minuutit. Lisäksi tilillä on viisi Kakkosen ottelua Honka Akatemian paidassa.
Kivikon mukaan Honka on ollut hänelle seurana hyvä paikka kehittyä niin pelaajana, kuin kentän ulkopuolellakin.
– Hongassa minulla on ollut monta eri valmentajaa, joilta olen päässyt näkemään jalkapalloa ja taktiikoita monista eri näkökulmista. Valmentajilla on ollut jonkin verran erilaisia pelitapoja, joiden kautta olen oppinut sopeutumaan paremmin uuteen. Lisäksi olen oppinut paljon kärsivällisyyttä ja sitä, kuinka omaa muuta elämää voi tasoittaa jalkapallon kanssa.
Kivikko on käynyt Haukilahden lukion urheilulinjaa. Koulu on ollut hyvin tukena jalkapallouralla.
– Opettajat ovat aina päästäneet ajoissa harjoituksiin ja esimerkiksi aamutreenien vuoksi koulusta on saanut olla poissa. Itse koulunkäyntikin on sujunut samalla ihan mallikkaasti, hän kertoo.
Tavoitteet uudessa seurassa ovat selvät.
– Tavoitteenani on kehittyä pelaajana ja päästä pelaamaan mahdollisimman paljon. Lisäksi on hienoa päästä kokemaan kokonaan uusi jalkapallokulttuuri sekä yksin asuminen. Pitkällä tähtäimellä tavoitteenani on tietenkin ammattiura ulkomailla.
-Matias on hieno esimerkki pelaajasta, joka on kulkenut läpi koko Hongan pelaajaputken. Hän on itse tehnyt kovan työn ja samalla moni ihminen on ollut mukana vaikuttamassa hänen uraansa tähän saakka. Yhteistyö Venezia FC:n kanssa on sujunut hienosti ja uskomme, että se on hyvä seura Matiaksen kehittymisen kannalta, kommentoi urheilutoimenjohtaja Petri Vuorinen.
Kuva: Juhani Järvenpää