Etsi tältä sivustolta

UWCL-otteluraportti Gintra – FC Honka

Julkaistu
FC Hongan ensimmäinen naisten Mestareiden Liigan karsintaottelu päättyi tasatulokseen. Espoolaiset siirtyivät avausjaksolla Sini Vehviläisen rangaistuspotkuosuman turvin johtoon, mutta karsintaturnauksen emäntäjoukkue Gintra tuli vielä ottelun loppuhetkillä tasoihin Leandra Smedan maalilla.

Ottelu oli maalipaikkojen ja pallonhallinnan puolesta kaksijakoinen. Avausjaksoa hallitsi pääosin Honka ja tauon 0-1 lukemat olivat oikeutettuja. Tärkeän johto-osuma syntyi erikoistilanteesta, kun Milla Punsaria rikottiin rangaistuspilkun kohdalla. Tuomittua rangaistuspotkua ampumaan asettunut Vehviläinen sijoitti pallon varmasti maalin oikeaan nurkkaan ohi Greta Kaselytėn.

Tauolla lohkon ennakkosuosikki Gintra heräsi ja jakso pelattiin pääosin Hongan kenttäpuoliskolla. Espoolaiset puolustivat uhrautuvaisesti, eivätkä liettualaiset päässeet hallinnastaan huolimatta luomaan kovin montaa vaarallista maalipaikkaa. Aivan loppuun asti taistelu ei riittänyt. Vain pari minuuttia ennen loppua pääsi Smeda puskemaan irtopalloon Hongan maalin edessä ja toi Gintran tasoihin.

Maalipaikkoihin nähden tasatulos lienee oikeutettu. Loppuhetkillä menetetty johto toki harmittaa, mutta karsintalohkon kannalta kaikki on vielä mahdollista. Hongan seuraava vastustaja on EBS/Skalan aiemmin päivällä lukemin 3-0 kaatanut NSA Sofia.

Päävalmentaja Luciano Posillipo oli lopun tasoituksesta huolimatta tyytyväinen joukkueensa otteisiin.

“Gintra on lohkon ennakkosuosikki ja he tulivat ykköskorista. Mielestäni siihen nähden 1-1 on hyvä tulos. Heillä on todella hyviä yksilöitä ja pystyvät pitämään hyvää tempoa. He eivät ehkä tässä vaiheessa kautta olleet kollektiivisesti niin valmiita, kuin mitä esimerkiksi me olimme. Pystyimme mielestäni vastaamaan todella hyvin heidän peliinsä kollektiivisella joukkuepelaamisella.

“Ensimmäisellä jaksolla onnistuimme paremmin pallollisena ja pystyimme hyydyttämään heidän pelinsä täysin. Näytti siltä että he väsyvät, eikä meillä ollut mitään hätää. Toisella jaksolla valuimme aika alas emmekä oikein päässeet sieltä ylös. Pallo pomppi ja ratkaisut olivat ehkä johonkin missä meidän pelaajia ei ollut. Jouduimme puolustamaan syvältä mikä meni itseasiassa hyvin. Heillä oli muutama vaarallinen tilanne, mutta pääsääntöisesti puolustimme todella hyvin. Tottakai lopussa tullut maali harmittaa, mutta lohkon kannalta kaikki on vielä auki.”

Honkaa joukkueen edellisissäkin Mestareiden Liigan otteluissa 9 vuotta sitten edustanut Sini Vehviläinen pelasi tänään poikkeuksellisesti Hongan keskikentän keskustassa. Joukkueensa ainokaisesta vastannut Vehviläinen harmitteli tasoitusta mutta oli myös tyytyväinen tulokseen.

“Ensimmäinen puoliaika oli tasaisempi kuin toinen puoliaika. Olimme enemmän purjeessa toisella puoliajalla, mutta puolustimme todella kurinalaisesti. Viimeisen minuutin maali oli pettymys. Ottaen huomioon, että pelasimme täysammattilaisia vastaan, niin tämä oli hyvä suoritus ja tärkeä piste.”

“Edellisestä kansainvälisestä ottelustani on pitkä aika, joten en siihen kokemukseen pystynyt nojautumaan. Kansainvälisissä peleissä on oma fiiliksensä, kun vastustajalla on oma futiskulttuurinsa.”

“Roolitustani käytiin ennen ottelua hieman enemmän läpi, mutta keskustan pelaajana paikka ei ole kuitenkaan niin vieras. Käytännössä koitin toteuttaa samoja asioita kuin ylempänäkin pelatessani. En jaksanut ottaa keskikentän pelipaikasta ylimäärästä stressiä. Lisäksi loistava kommunikointi pelaajien välillä helpotti rooliani.”

Kokoonpanot
Gintra

Greta Kaselytė; Algimante Mikutaitė, Anastasia Filenko (90+2. Samanta Karasiovaitė), Vestina Neverdauskaitė, Lyubov Gudchenko var.25 (68. Dovilė Gailevičiūtė), Noel Baham (68.Carolina Țabur), Leandra Smeda, Ana Alekperova, Simona Veličkaitė; Jelena Čubrilo, Isadora Freitas
vaihdossa: Klaudija Savickaitė; Marija Čubrilo, Lolita Žižytė, Loreta Rogačiova

Honka

Paula Myllyoja; Anna Vlasoff, Anna Auvinen, Emilia Iskanius, Kaisa Ranki; Linda Nyman, Sini Vehviläinen; Henni Malinen (63. Elli Pikkujämsä), Milla Punsar (71. Jutta Rantala), Marianna Tolvanen (86. Anni Miettunen); Ella-Rosa Huusko
vaihdossa: Pauliina Nuora; Henna Tenkanen, Inka Kaivola, Suvi Kärkkäinen

Ottelun tarkemmat tilastot UEFA:n ottelusivulla.

Back to top