Etsi tältä sivustolta

Eze Onuoha treenaa määrätietoisesti myös omalla ajalla – maajoukkuedebyytti ja testijakso Italiassa tänä keväänä 

Julkaistu

MPS:ssä jalkapallon pelaamisen lapsena aloittanut Eze Onuoha on ollut honkalainen kaudesta 2022. Pitkäjänteinen työ ja treenaaminen omalla ajalla joukkueharjoitusten lisäksi on nostanut 16-vuotiaan pelaajan Hongan edustusjoukkueeseen ja maajoukkuetapahtumatkin ovat tulleet tutuiksi. Honkaan Onuoha siirtyi haastavamman ympäristön perässä. 

Viime kauden lopulla Onuoha pelasi jo ensimmäiset minuuttinsa Kakkosessa, Hongan edustusjoukkueessa. Tällä kaudella hän on pelannut sekä P17 Akatemian mukana että Miesten edustusjoukkueessa. Treenit ovat viime viikkoina olleet enimmäkseen edustuksen kanssa. ”Miesten treenit ovat fyysisempiä ja intensiteetti on korkealla. Treeneissä vaaditaan paljon. Se on tosi hyvä ja treeneissä kehittyy.”  

Merkityksellinen tapahtuma ja mieleen jäänyt valmentaja

Onuoha mainitsee futiksen osalta erityisen merkitykselliseksi debyyttinsä ikäluokan maajoukkueessa tämän vuoden helmikuussa. Varalle hänet on valittu useampaan kertaa jo aiemmin.  

Jussi Vasara on jäänyt mieleen tärkeänä valmentajana: ”Jussi on tosi älykäs. Jokaisella yksityiskohdalla oli merkitystä ja joka viikko piti ansaita se avauspaikka joukkueessa. Vaikka olisi ollut kaksi hyvää viikkoa niin yhden huonon viikon jälkeen putosi penkille.” 

Kansainvälistä kokemusta

Maajoukkuetapahtumissa näkee, millä tasolla oman ikäluokan parhaat pelaajat ovat. ”Maajoukkueessa pitää oikeasti pelata hyvin. Jos pelaa hyvin niin voi tulla paljon mahdollisuuksia muuallekin.” 

Toukokuussa Onuoha oli testijaksolla FC Torinon U17-joukkueessa kuuden päivän ajan. ”Kyllä mulla meni tosi hyvin siellä. Kaikki pelaajat olivat yksilöinä todella taitavia. Valmentajat vaativat tosi paljon, niin kuin Diogokin kyllä vaatii. Jos treeneissä teki virheen niin valmentajat kyllä korottivat ääntään ja olivat tosi vaativia. Paljon vaativampia kuin mitä olen kokenut Suomessa.” 

Perus treenipäivään kuuluivat salitreeni ja kenttätreeni. Joukkueessa oli italialaisten pelaajien lisäksi pelaajia Albaniasta, Tanskan Färsaarilta ja Virosta.  

Omalla ajalla treenaamista jo vuosien ajan

”Olin noin 11-vuotias, kun aloin treenaamaan kunnolla, sillä halusin tulla ammattilaiseksi. Edelleen on sama tavoite. Treenit mukaan lukien harjoittelen noin 2,5 tuntia päivässä. Joskus menen muiden kanssa pelaamaan pienpelejä ja joskus vaan treenaan itsekseni kuljettamista ja perusjuttuja. Haluan kehittyä koko ajan. Tavoitteenani on pelata ulkomailla”, Onuoha kertoo.  

Back to top