Elias Äijälä palaa kotiseuraan ja tuo mukanaan sinnikkyyttä, työmoraalia ja kokemusta
Joka kaudella on hyvä olla yksi Äijälä edustusjoukkueessa! Nimittäin viime kaudella honkalaisesta veljessarjasta edustusjoukkueessa pelasi Veli Äijälä, joka suorittaa tällä hetkellä varusmiespalvelusta. Tälle kaudelle puolestaan isoveli Elias Äijälä palaa keltamustiin!
Kaudella 2024 Elias Äijälä pelasi Gnistanissa Veikkausliigaa ja sitä ennen FC Hongan Veikkausliigajoukkueessa. Hän pelasi myös U21-maajoukkueen riveissä Baltic Cupin kaksi ottelua Viroa ja Liettuaa vastaan kaudella 2024.
Viime kautta lukuun ottamatta Elias Äijälä on aina pelannut Hongassa. Upea vahvistus joukkueelle ja hienoa saada jälleen yksi paluumuuttaja takaisin Honkaan!
”Paluu takaisin Honkaan tuntuu tietenkin hyvältä. Jäi vähän huono maku viime kerrasta ja miten se päättyi, mutta nyt on uudet tuulet. Hienoa päästä uudelleen rakentamaan itselle rakasta seuraa. On mahtavaa olla siinä mukana!” sanoo Äijälä.
Äijälä kertoo, että päätös palata takaisin kotiseuraan oli loppujen lopuksi aika helppo, vaikka oli muitakin vaihtoehtoja paljon. ”Sain hyvän kuvan tästä kokonaisuudesta. Suurin syy ja kannustin oli se, että halusin palata kotiin.”
”Olemme erittäin iloisia saadessamme Eliaksen takaisin. Hänellä on juuri se profiili, jota etsimme. Erittäin hyvä pelaaja parhaimmillaan ja kokenut, vaikka onkin nuori. Elias on erittäin fiksu persoona ja hänellä on suuri rakkaus Honkaa kohtaan”, kehuu päävalmentaja Diogo Pinto.
Pelaamisen ohella Äijälä opiskelee ensimmäistä vuottaan Aalto yliopistossa.

Huippu-urheilu vaatii sinnikkyyttä
Äijälä on viime vuosina Veikkausliigajoukkueissa ollut joukkueen nuorimpia pelaajia, kun taas Hongassa hän edustaa nyt joukkueen kokeneempaa kaartia. Rooli tulee siis Hongassa olemaan erilainen kuin Veikkausliigassa. Äijälä odottaa uudenlaista roolia ja tulevaa kautta innoissaan.
”Mä olen pelannut hienojen ja kokeneiden pelaajien kanssa, ja heiltä on tullut paljon oppia. Pystyn sitä oppia tuomaan tänne. Mulla on yllättävänkin paljon liigapelejä taustalla ja kokemusta siitä tasosta, joten tiedän, mitä se vaatii, että siellä pärjää ja että sinne pääsee. Varmasti pystyn nuoremmille pelaajille tuomaan meidän treeneihin sitä tasoa, mitä liigassa vaaditaan ja sitten me ollaan joukkueena myös parempi.”
Äijälä haluaa korostaa nuorille pelaajille sitä, että ei pidä luovuttaa, vaikka ei aina saisi peliaikaa tai ei olisi joukkueen parhaiden pelaajien joukossa: ”Sitä ideologiaa yritän tuoda mukanani. En ole ikinä ollut joukkueeni paras pelaaja, mutta mulla on silti mennyt aika hyvin. Ei kannata lannistua pienestä. Sinnikkyyttä se vaatii ja sitä se huippu-urheilu pitkälti on. Täytyy pitää itseluottamus sen verran ylhäällä, että tietää, mitä itse osaa. Vaikka valmentaja ei peluuttaisi hetkeen niin pitää vain jaksaa tehdä hommia. Kyllä se mahdollisuus sitten tulee.”
Äijälälle tuli vähän puskista FC Hongan liigajoukkueeseen nousu vuonna 2022: ”Tuli loukkaantuminen mun paikan pelaajalle ja olin siinä seuraavana nousemassa. Pelasin hyvin, kun sain sen mahdollisuuden ja sitten pelasin koko kauden liigassa. Kun se mahdollisuus tulee niin se pitää käyttää. Unelman eteen pitää tehdä paljon töitä.”

Selkeä suunta ja tavoite
Äijälä pitää hyvänä, että Hongalla on nyt selkeä suunta ja tavoite. Honkalaisuus on selkeästi iso arvo ja sen kautta on hyvä lähteä rakentamaan. Joukkueessa on taitavia nuoria pelaajia ja myös kokemusta löytyy. ”Odotan kautta positiivisesti ja uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet meidän lohkon voittoon. Luulisin, että aika korkealle tavoitteet asetetaan.”
”Tuon joukkueeseen työmoraalia ja työmäärää. Olen aina juossut aika paljon peleissä ja varmasti juoksen jatkossakin. Varmasti multa nyt odotetaan johtajuutta ja sitäkin täytyy nyt tällä kaudella tuoda joukkueeseen: paljon puhetta, ohjaamista ja joukkueen tsemppaamista vaikeista hetkistä ylös.”
Äijälä kävi viime kaudella katsomassa joitakin Hongan miesten edustusjoukkueen pelejä ja kiinnitti huomiota siihen, miten mahtavan tunnelman fanit loivat tapahtumiin.
”Toivottavasti fanit jaksavat kahta kauheammin pyöriä peleissä tänä vuonna! On monta tuttua pelaajaa faneille. Varmasti se fanejakin sytyttää. Tehdään tästä hyvä kausi! Tulkaahan katsomaan pelejä ja pitäkää melua.”
Lue Elias Äijälän haastattelu vuodelta 2022
Kuvat: Juhani Järvenpää