Uuden kauden joukkueet muodostumassa – Esittelyssä nuorisourheiluvaiheeseen siirtyvä TU12 (2013) Akatemia
Uusi kausi lähestyy ja joukkueiden muodostaminen on käynnissä. Tulevalla kaudella 2013 syntyneet siirtyvät nuorisourheiluvaiheeseen. Ikäluokan tyttöjen tulevassa akatemiajoukkueessa FC Hongan ja Leppävaaran Pallon edistyneimmät pelaajat muodostavat joukkueen rungon. Lisäksi mukaan on mahdollista ottaa muista seuroista saapuvia motivoituneita ja harjoitteluun sitoutuneita jalkapalloilijan alkuja.
Joukkueen valmennustiimi tulee olemaan valtakunnan kärkeä: Vastuuvalmentajana aloittaa Jukka Vilén ja toisena valmentajana Timo Räikkönen. Vilén on osoittanut todellista ammattitaitoa jalkapallovalmentajana ja saanut pelaajakehityksen osalta FC Hongassa hienoja tuloksia aikaan. Räikkönen puolestaan tuo pitkän valmennuskokemuksen lisäksi joukkueeseen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja nuorilähtöisyyden osaamista. Räikkönen toimii alkavalla kaudella myös seuran kasvatuspäällikön roolissa.
Joukkue harjoittelee kaudella 2024–2025 erittäin hyvissä olosuhteissa, neljä kertaa viikossa. Joukkue käy kerran viikossa fysiikkavalmentajan johdolla kuntosalilla ja jalkapallo- sekä oheisharjoittelu on fyysisen valmennuksen päällikön kanssa suunniteltua.
Maalivahdeilla puolestaan on mahdollisuus harjoitella kolmesti viikossa ammattivalmentajien johdolla muun joukkueharjoittelun ohella.
U12 Akatemia pelaa Helmaripolun korkeimmalla sarjatasolla ja kuuluu Palloliiton talenttivalmennuksen piiriin.
Vastuuvalmentaja Vilénin mukaan joukkueen arki tulee olemaan pelaajia kokonaisvaltaisesti kehittävä: “Kausisuunnitelma tähtää siihen, että jokainen pelaaja tulee kehittymään kauden aikana niin ihmisenä, urheilijana kuin jalkapalloilijana. Me valmentajina välitämme jokaisesta osa-alueesta ja tulemme kehittämään pelaajia ympäri vuoden aina yksilölliset tarpeet huomioiden. Meillä on näihin osaprosesseihin selkeät tavoitteet ja mittarit, joilla voimme tarkastella pelaajakehityksen vaikuttavuutta ja tuottavuutta. Pyrimme kausisuunnitelman avulla siihen, että arjessa huomioidaan jatkuvasti yksilön ja koko joukkueen tarpeet. Olemme erittäin iloisia päästessämme aloittamaan kauden innokkaiden ja motivoituneiden pelaajien kanssa!
“Tämän joukkueen pelaajilla on edessään erittäin innostava kausi uudessa ympäristössä. Odotan innolla, minkälaista kehitystä ja fiilistä kentällä näkyy! Iso kiitos myös jälleen yhteistyöseurallemme LePalle erinomaisesta yhteistyöstä”, sanoo nuorisourheiluvaiheen valmennuspäällikkö Kimmo Eronen.
Yhteystiedot:
Vastuuvalmentaja Jukka Vilén: vilenjukka@hotmail.com