Etsi tältä sivustolta

Velimatti Sutela aloittaa kilpailu- ja olosuhdepäällikkönä sekä Kansallisen Liigan joukkueen managerina

Julkaistu

Keltamustien organisaatio saa 1.4.2022 kokeneen vahvistuksen joukkoonsa, kun Velimatti Sutela aloittaa FC Hongan kilpailu- ja olosuhdepäällikkönä. Sutela tulee vastaamaan managerina myös Kansallisen Liigan joukkueen toiminnasta. 

Velimatti Sutelan työtehtäviin kuuluvat kilpailun ja olosuhteinen koordinointi ja niistä vastaaminen sekä niihin liittyvien järjestelmien ylläpito. Sutelan rooli tulee olemaan tärkeä myös Kansallisen Liigan joukkueen kehittämisen ja johtamisen osalta. Työnkuva tarkentuu vielä kevään aikana.

Sutela on ammatiltaan urheilutoimittaja ja hän on parikymppisestä alkaen toiminut urheilutoimittajana Suomessa ja Englannissa, missä hän asui ja työskenteli freelancerina mm. yhdelle Valioliigaseuralle sekä Englannin Jalkapalloliitolle ja nimenomaan naisten maajoukkueeseen liittyen. ”Kiinnostus naisten jalkapalloa kohtaan lähtee jo aika kaukaa. Jo 2000-luvun alussa aloin pohtimaan, että naisten jalkapallossa on paljon kehittämistä ja potentiaalia ja toiminta alkoi kiinnostamaan.

Sutela muutti takaisin Suomeen vuonna 2007 ja toimi sen jälkeen mm. FC Espoon B-tyttöjen ja naisten valmentajana. Vuosina 2017–2019 hän työskenteli FC Espoon toiminnanjohtajana ja on sen jälkeen toiminut mm. selostajana Kansallisen Liigan sekä futsal-liigan otteluissa. Lisäksi hän on ollut mukana PK-35 Vantaan Kansallisen Liigan joukkueen toiminnassa viimeisen puolen vuoden ajan.

Kun soitto tuli Hongan kokoisesta seurasta niin ei siinä kauaa tarvinnut miettiä. Honka pääsi juuri Palloliiton Laatujärjestelmän viidennelle tasolle, mikä kertoo siitä, että seurassa ovat prosessit kunnossa ja ne on käyty läpi. Uskon, että tähän hommaan on helppo tulla. Tätä mahdollisuutta olisi ollut mahdoton jättää käyttämättä”, pohtii Sutela.

Sutelalla on intohimoinen tarve kehittää naisten toimintaa. Pienin askelin, suunnitelmallisesti ja kärsivällisesti on mahdollisuus päästä eteenpäin niin tapahtumien, katsojamäärien kuin toiminnan sisällön osalta.

Minulla on tosi positiivinen fiilis aloittaa tässä tehtävässä. Odotan, että pääsen keskustelemaan Hongan ihmisten kanssa. Olen syntynyt Espoossa ja asunut kaikki Suomen vuoteni Espoossa. Tunnen espoolaiset olosuhteet, käytänteet ja prosessit aika hyvin ja uskon pääseväni hyvin alkuun. Kansallisen Liigan osalta on hyvä lähteä kasvattamaan tunnettuutta vielä lisää. Tuon Honkaan kokemusta ja näkemystä. Uskon, että Hongassa voimme aidosti yhdessä kehittää hommia ja että omalla panoksellani pystyn viemään seuratyötä eteenpäin.

Lämpimästi tervetuloa FC Honkaan, Vema!

Back to top