Seuran puheenjohtaja Mariet Louhennon ajatuksia koronaviruksen vaikutuksista urheiluseuratoimintaan
FC Honka ry:n puheenjohtaja ja Palloliiton liittohallituksen jäsen Mariet Louhento pohtii koronaviruksen vaikutuksia urheiluseuratoimintaan:
Koronavirus on työllistänyt minua ja vastaavissa tehtävissä urheilun parissa toimivia nyt torstaista lähtien. Linjasimme torstain Palloliiton liittohallituksen kokouksessa seuroille suosituksen harjoitus- ja kilpailutoiminnan keskeyttämisestä maaliskuun loppuun asti. Tämä perustui Valtioneuvoston myös torstaina antamaan suositukseen viruksen leviämisen estämiseksi, jonka mukaan tartuntojen vähentämiseksi tulee rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa.
Seuratasolla FC Hongassa hallituksemme päätti samana päivänä, annettuja ohjeita noudattaen, keskeyttää toimintansa kuun loppuun asti. Jäsenistöä tiedotettiin asiasta heti torstai-iltana. Perjantain aikana urheiluseuroissa kautta maan työskenneltiin laajasti ja aktiivisesti tilanteesta johtuvien vaikutusten selvittämiseksi. Selvitystyön ohella useissa seuroissa työstettiin suunnitelmallisesti myös harjoitusohjelmia pelaajien omatoimisen harjoittelun tukemiseksi, jotta joukkueiden ja sen pelaajien valmistautumista tulevaan kauteen pidetään yllä, näin myös Hongassa.
Toiminnan keskeytyksen jatkuessa pidempään, kohtaavat seurat todennäköisesti haasteellisia hetkiä eri velvotteita täyttäessään. Viime vuosina yhdistysmuotoinen urheiluseuratoimintakin on pyrkinyt ammattimaistumaan ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jäsenmääriltään suuret seurat ovat myös merkittäviä työnantajia. FC Hongassa ry:n puolella työskentelee päätoimisissa työsuhteissa 20 työntekijää ja osa-aikaisissa työsuhteissa noin 40 työntekijää.
Jäsenten kuukausittain maksamat toimintamaksut ovat yksi keskeisimmistä tulonlähteistä toiminnan kulujen kattamiseksi. Keskeytysten jatkuessa ja tulovirtojen mahdollisesti hiipuessa jouduttaneen toimintaa ja sen mahdollisuuksia arvioimaan laajasti. Tällaisiin asioihin liittyvä päätöksenteko ei tule olla vain yksittäisten seurojen vastuulla vaan myös lajiliittojen tulee ymmärtää ne seuraukset, mitä yleishyödylliset yhdistykset voivat tilanteiden edetessä kohdata. Seurat tarvitsevat selkeitä linjauksia, ohjeita ja tukea.
Sain yhden joukkueemme vanhemmalta viestin, jossa kiitettiin jo nyt toimivasta etävalmennuksesta. Samassa viestissä todettiin myös, että on äärimmäisen tärkeää, että ammattitaitoinen valmennus voi luottaa työpaikkansa pysyvyyteen ja ihmisten talkoohenkeen. Sitä minäkin toivon.
Se, miten tulevien viikkojen ja/tai kuukausien toiminta ratkaistaan on vielä avoinna, mutta työskentelemme lähes tauotta asioiden ratkaisemiseksi ja pyrimme ennakoimaan mahdollisia tilanteita. Kun poikkeustilanne koskettaa meitä kaikkia samanaikaisesti, jokaista toki yksilöllisesti eri tavoin, toivoisin, että koko suomalainen urheiluyhteisö löytäisi sovinnollisuutta seistä samalla puolella, jaksaisi kannattaa ja tukea, ymmärtää myös haastavina hetkinä, vaikka vaikutukset, pettymykset ja tunteet ovatkin saman asian äärellä niin kovin erilaisia.
Kuten monissa yhteyksissä on todettu, koronavirus on vakava paikka meille kaikille, koko yhteiskunnalle. Suomalaiset ovat kuitenkin nousseet ahdingosta ennenkin, miksi koronakriisi tekisi poikkeuksen. Työskennellään yhdessä sen eteen.
Mariet Louhento
FC Honka ry, puheenjohtaja
mariet.louhento@fchonka.fi