Etsi tältä sivustolta

Espoolaisten seurojen kasvatti Kasper Hietanen siirtyy Gnistanista vartioimaan Hongan maalia: ”Tässä on hyvä projekti meneillään” 

Julkaistu

19-vuotias maalivahti Kasper Hietanen aloitti futiksen harrastamisen Leppävaaran Pallossa ja lapsuusvaiheen jälkeen maalivahdin polku jatkui FC Espoossa. B-junnuissa toinen kausi meni VJS:n kokoonpanossa ja sen jälkeen on vierähtänyt kaksi vuotta Gnistanissa.  

Hietanen kehuu espoolaisia kasvattajaseurojaan: ”Maalivahtivalmennus on ollut tosi hyvää, varsinkin FC Espoossa siihen aikaan. Tosi nuorena sain jo hyvälaatuista valmennusta. Marko Frantsi oli silloin valmentajana ja hän valmensi myös Gnistanissa. Hyvä valmennus on luonut tosi hyvän pohjan.” 

”Kuulin, että oli hyvä jengi tulossa Honkaan ja hyviä pelaajia paljon. On hyvä projekti tässä vireillä. Se houkutteli Honkaan. Tuttuja kavereitakin tuli muutama”, kertoo Hietanen.  

”Olen tosi tyytyväinen, että saamme Kasperin osaksi joukkuetta. Kappe on varmasti yksi sarjan laadukkaimpia maalivahteja. Sen lisäksi, että hän on erinomainen puolustamaan maalia, hän on myös hyvä avaamaan peliä eri tavoin”, kehuu maalivahtivalmentaja Paavo Jarva valmennettavaansa.

”Olemme erittäin iloisia saadessamme Kasperin mukaan. Hän tuo joukkueeseen turvallisuutta ja sitä, mitä joukkueelle etsimme. Uskon myös, että Honka allekirjoitti hänen sopimuksensa tavallaan neljä vuotta myöhässä. Olisi ollut mielenkiintoista valmentaa häntä vuonna 2023, kun valmensin 2005 syntyneiden ryhmää. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!” täydentää päävalmentaja Diogo Pinto.

Kuva: Juhani Järvenpää

Vahvuuksia ja uusia näkökulmia

Hietanen kertoo pelanneensa maalivahtina jo hyvin nuoresta asti. Hän on aina ollut vähän keskivertoa pidempi ja siksi hänet laitettiin jo ihan pienenä usein maaliin. Verkonvartijan homma luonnistui hyvin ja maalivahdin paikka oli pelaajalle selkeä.  

”Olen hyvä torjumaan palloa varsinkin reaktiotorjuntoina sopivalta etäisyydeltä. Mulla on aika hyvä potku. Silläkin voi tuottaa uhkaa vastustajan puolustuslinjaan.” 

Hietasella ei ole ollut selkeää esikuvaa maalivahtien joukossa. ”Olen ihaillut tasaisesti kaikkia huippumaalivahteja ja seurannut heitä ja yrittänyt oppia.” 

Hietasen mukaan päävalmentaja Diogo Pinton valmennus on tuonut maalivahdille uusia ajattelutapoja: ”Diogo on tuonut maalivahdin pelaamiseen joitain uusia juttuja ja hakenut vähän erilaista tapaa. Se on vaatinut totuttelua. Eivät ole tulleet asiat välttämättä ihan selkäytimestä.” 

Kuva: Juhani Järvenpää

Maalivahdin tulee kestää painetta ja pystyä nollaamaan tilanteet

Tietyt tavat tuovat selkeyttä ottelupäiviin. Hietanen haluaa herätä useita tunteja ennen peliä, vaikka olisi aikainen peli. ”Yleensä otan rauhassa ennen peliä. Syön jonkun pastan yleensä siinä muutamaa tuntia ennen peliä. Enemmän viihdyn itsekseni. Keskityn rauhassa ja valmistaudun. Haluan tulla yleensä koppiinkin ennen pelaajia, että saan hetken olla yksin.” 

Maalivahtina joutuu kohtaamaan paineita ja virheen seurauksena voi vastustaja saada maalin.  

”Jos mogaa maalivahtina niin yleensä pallo on maalissa. Totta kai siinä on vähän isompi paine. Mutta ei sitä pelin aikana hirveästi pysty miettimään. Jos käy joku virhe niin sitten pitää vain nollata ja jatkaa pelaamista. Sanoisin, että olen aina pystynyt hyvin nollaamaan tilanteet. Elämä jatkuu ja sitten vain eteenpäin! Siinä ei auta, jos jää murehtimaan. Veskarin tilanne on toki vähän raaempi kuin kenttäpelaajan. Ei voi olla liian herkkä tai pelätä liikaa”, pohtii Hietanen.  


Joukkue menee eteenpäin ja kasvaa yhteen

”Kyllähän me lähdetään nousua hakemaan totta kai. Jos ei siihen päästä niin kyllähän se vähän pettymys on”, avaa Hietanen omia ja joukkueen tavoitteita.  ”Meillä on hyvä jengi. Treenipeleistä on jäänyt hyvä fiilis. Peli menee koko ajan parempaan suuntaan, kun opimme tuntemaan toisiamme ja lukemaan toisten ajatuksia. Pelitapaan opimme myös. Eteenpäin mennään koko ajan! Hyvältä näyttää jo, mutta on siinä vielä kehitettävää.” 

Osta kausikortti tai otteluliput

Kuva: Juhani Järvenpää

Back to top