FC Hongan nuorimpien lasten toiminta uudistuu – Jalkapallokoulut ovat jatkossa osa Lapsiurheiluvaiheen Valkoista Linjaa
FC Hongan Jalkapallokoulut siirtyvät jatkossa osaksi U6- ja U7-joukkueiden toimintaa.
Nykyisen jakson päättyessä elokuun lopussa, toiminta jatkuu Valkoisen linjan toimintana syyskuun 2025 alusta alkaen.
Osallistujilla on edelleen mahdollista valita ”kerta viikossa” -toimintaa kuten Jalkapallokouluissakin. Kerta viikossa harjoittelu organisoidaan jatkossa osana nuorimpien ikäluokkien toimintaa.
Valkoisen linjan kevyempi ”kerta viikossa” toiminta on mukana U6- ja U7-ikäluokissa, eli tulevalla kaudella 2019 ja 2020 syntyneillä.

Tavoitteena laadun kehittäminen
Uudistuksen taustalla on tavoite kehittää aloittavien ikäluokkien toiminnan laatua sekä helpottaa perheiden harrastusvalintoja.
”Jalkapallokouluikäisten harjoitustoiminnan laadun parantaminen on seuran linjan mukainen selkeä tavoite. Haluamme visiomme mukaisesti tavoitella johtavaa asemaa myös pienempien lasten toiminnassa”, kertoo FC Hongan palvelutuotepäällikkö Ilkka Junttila.
Uudistuksen myötä kaikissa jalkapallokouluikäisten harjoituksissa paikalla on aina FC Hongan päätoiminen ikäluokkavastaava.
”Pystymme jatkossa mm. huomioimaan entistä paremmin eri tasoisten ja eri aikaan harrastuksen aloittavien lasten tarpeita sekä helpottamaan harrastuksen aloittamista laadukkaassa ympäristössä”, kommentoivat FC Hongan ikäluokkavastaavat Anna Salmi ja Patrik Färm.
FC Hongan ikäluokkavastaavat vastaavat jatkossa joukkuetoiminnan ohella myös kaikesta Valkoisen linjan toiminnasta ja harjoittelu toteutetaan yhteistyössä ikäluokkien muiden joukkueiden kanssa.
”Uudistuksella pystymme myös reagoimaan palautteeseen ja organisoimaan pienten lasten toimintaa huomattavasti aikaisempaa paremmin. Joukkuetoiminnan aloittaminen ”Starttivaiheella” jo syksyllä helpottaa aloittavien ikäluokkien toimintaa ja perheiden harrastusvalintoja syksyisin, kun koulut alkavat ja harrastusmahdollisuuksia valitaan”, jatkaa palvelutuotepäällikkö Ilkka Junttila.

Lue lisää uudistuksesta nettisivuiltamme:
https://fchonka.fi/lapsiurheilu/jalkapallokoulut
Lisätiedot ja kysymykset:
anna.salmi@fchonka.fi (tyttöjen toiminta)
patrik.farm@fchonka.fi (poikien toiminta)
Kuvat: Juhani Järvenpää