Etsi tältä sivustolta

Valtakunnallinen Futiskiertue-tapahtuma saapuu 24.8. K-Supermarket Suuriksen pihaan

Julkaistu

K-ryhmän ja Suomen Palloliiton yhteistyö näkyy kesällä ja syksyllä leikkimielisten Futiskiertue-tapahtumien myötä K-kaupoissa eri puolilla Suomea. Kiertueen tavoitteena on kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan tarjoamalla maksuttoman liikunnallisen tapahtuman yli kolmenkymmenen K-kaupan pihalla. Luvassa on iloisin kauppareissu asiakkaille ja erityisesti jalkapalloilusta kiinnostuneille junioreille.

Elo-syyskuun tapahtumiin on kutsuttu paikalliset alakoulujen oppilaat viettämään yhdessä lukuvuoden alkua. Tapahtuman järjestämisestä Espoossa vastaavat FC Honka, K-ryhmä sekä K-Supermarket Suuriksen kauppiaat Timo Laukkanen ja Juulia Kuikka.

”Nuorten liikkuminen ja yhdessä tekeminen ovat meille erittäin tärkeitä asioita, joten oli ilo lähteä mukaan tapahtumaan!” toteavat kauppiaat.

FC Honka haluaa olla mukana tärkeässä työssä, kannustamassa lapsia ja nuoria liikkumaan! Odotamme innolla alueen lapsia paikan päälle tapahtumaan pitämään hauskaa ja liikkumaan!

​K on Palloliiton pääyhteistyökumppani

Palloliitto, jalkapalloseurat ja paikalliset K-kauppiaat järjestävät kesän ja alkusyksyn 2023 aikana Futiskiertue-tapahtumia ympäri Suomen. Näiden tapahtumien tavoitteena on edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja kannustaa nuoria liikkumaan. Tapahtumat ovat osa K:n ja Palloliiton välistä pääyhteistyökumppanuutta. K-ryhmä on Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppani sekä maajoukkuetasolla että juniorityössä vuoden 2024 loppuun.

Lue lisää: K-ryhmän Futiskiertue kannustaa lapsia liikkumaan – K-ryhmä (k-ryhma.fi)


Lisätietoja:

FC Hongan Palvelutuotepäällikkö Ilkka Juttila, ilkka.junttila@fchonka.fi

K-supermarket Suuriksen kauppias Timo Laukkanen, timo.laukkanen@k-supermarket.fi

K-ryhmän viestintä, brändiasiantuntija Kristiina Seppä, 050 531 8941, kristiina.seppa@kesko.fi.

Back to top