Ymmerstan koulu hoiti ristiriitatilanteen menestyksekkäästi jalkapallon avulla! Oppilaat vieraaksi illan Veikkausliigaotteluun
Espoolaisessa Ymmerstan alakoulussa on puututtu ristiriitatilanteisiin positiivisella tavalla, jalkapalloa hyödyntäen! Kuudesluokkalaisten välituntipelien joukkuejako oli aiemmin aiheuttanut vastakkainasettelua.
Osallisina olleiden poikien kanssa pidettiin jalkapallokokous, jossa sovittiin yhteisen ideoinnin päätteeksi, että pojat pelaavat jalkapalloa joka päivä liikuntasalissa apulaisrehtori Marika Ketomäen ohjauksessa. Yhdessä tehtiin höntsäfutiksen säännöt ja taulukko, johon kerättiin hyvin menneistä kerroista tähtiä ja jokaiselle pelaajalle merkintöjä onnistuneista pelikerroista. Välipalkintoina on ollut puolen tunnin pelivuoroja.
Joka pelin alussa joukkueet arvotaan, jolloin pelaajat menevät sattumanvaraisesti joukkueisiin eikä pääse syntymään ristiriitoja aiheuttavia joukkuejakoja. Vararehtori on ollut joka kerralla läsnä valvovana aikuisena ja kannustamassa reiluun peliin.
Kuudennen luokan opettajat ovat antaneet palautetta, että jalkapallon pelaamisella ja arvotuilla joukkueilla on ollut merkittävää vaikutusta poikien välisiin suhteisiin ja pelaaminen on parantanut heidän välejään merkittävästi.
Isommaksi palkinnoksi poikien kanssa keksittiin päästä katsomaan oikea jalkapallo-ottelu tai pelaamaan oikealle kentälle jalkapallo-ottelu tai tapaamaan ammattipelaajia, muutaman pelaajan vierailu koululla ja heidän vetämänsä jalkapallotreenit…
Yksi haaveista toteutuu tänään, kun pojat saapuvat Esport Hongan kutsumina illan Veikkausliigaotteluun FC Honka – KTP klo 18:00!
Hieno tarina jalkapallon voimasta ja merkityksestä! Lämpimästi tervetuloa illan otteluun, pojat!