Etsi tältä sivustolta

Rantalainen ja FC Honka solmivat kahden vuoden yhteistyösopimuksen

Julkaistu

Rantalainen ja FC Honka ovat solmineet kaksivuotisen yhteistyösopimuksen, joka jatkaa osapuolten vuonna 2018 alkanutta yhteistyötä. Pitkäaikaisen yhteistyön pohjana ovat yhteiset arvot ja tavoitteet kehittyä.  

Hyvän hallintotavan mukainen taloushallinto urheiluseuroissa on molempien osapuolten yhteinen tavoite. Rantalaisen avustamana FC Honka on kehittänyt ja nykyaikaistanut taloushallintoaan reippaalla kädellä muun muassa sähköistämällä taloushallinnon, siirtymällä yhden tilin malliin syksyllä 2018 ja ottamalla käyttöön Rantalaisen BI-raportoinnin.

”Kaikki muutokset ja kehitysaskeleet talouden osalta on tehty sen tavoitteen eteen, että pystymme reaaliaikaisesti seuraamaan koko seuran taloutta sekä johtamaan seuran taloutta tiedolla. Näen talouden johtamisen tiedolla todella tärkeäksi elementiksi vakaalle pohjalle rakentuvan seuratoiminnan kannalta. Tämän tavoitteen toteutumisessa tilitoimistolla on keskeinen rooli. Rantalainen on ollut loistava kumppani taloushallinnon kehittämistyössä. Olemme saaneet Rantalaisen kautta huippuosaamista sekä meille sopivat työkalut käyttöömme”, kommentoi FC Honka ry:n toiminnanjohtaja Petri Harainen.

”FC Honka on kehittänyt seuran taloushallintoa suunnitelmallisesti ja johtanut hankkeet menestyksekkäästi maaliin. Tilitoimiston näkökulmasta vastuullisuuden ja hyvän hallintotavan tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Hankkeet, jotka olemme viime vuosina toteuttaneet ovat edesauttaneet läpinäkyvyyden ja tiedolla johtamisen tavoitteita.  Yhteistyöllä olemme luoneet toimivan konseptin, josta on hyötyä kaikille seurakentällä. Yhteispelin syventäminen seuraavina vuosina on luonnollinen jatkumo ja on mahtavaa, että saamme olla mukana kumppanina. Voimme todeta, että tulevaisuus on tiedossa”, kertoo Rantalaisen asiakkuusjohtaja Jon Väisänen.

FC Honka

FC Honka ry on tunnettu laajaa juniorityötä tekevänä seurana ja yhtenä Suomen suurimmista kasvattajaseuroista, josta pääsee vuosittain lukuisia nuoria pelaajia nuorten maajoukkueisiin. Viime vuosina seura on panostanut paljon ammattimaisen seuratoiminnan kehittämiseksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on Palloliiton laatujärjestelmän korkeimman tason 5 saavuttaminen vuoden 2022 aikana. Laatujärjestelmän tasolla 5 on vain 6 jalkapalloseuraa Suomessa. 

Rantalainen

Rantalainen on Suomen suurin tilitoimisto ja tarjoaa palveluitaan yli 1200 asiantuntijan voimin yli 60 paikkakunnalla. Urheiluseurojen taloushallinto ja sen erityispiirteet kuuluvat vahvasti Rantalaisen erityisosaamiseen. Rantalainen on mukana lajiliittojen toiminnassa sekä paikallisessa urheiluseuratoiminnassa kehittäen samalla seurojen taloushallintoa kokonaisvaltaisesti. www.rantalainen.fi

Lisätiedot:

Jon Väisänen

Asiakkuusjohtaja, Rantalainen

010 321 6534

jon.vaisanen@rantalainen.fi

Petri Harainen

Toiminnanjohtaja, FC Honka ry

040 350 5055
petri.harainen@fchonka.fi

Back to top