Etsi tältä sivustolta

FC Honka etsii vastuuohjaajaa Perhefutikseen! 

Julkaistu

FC Hongassa on mahdollista aloittaa jalkapalloon tutustuminen jo pienenä! Perhefutiksessa pienet lapset saavat yhdessä aikuisen kanssa ensikosketuksensa maailman suosituimpaan lajiin, jalkapalloon!  

Perhefutiksessa tutustutaan palloon pelivälineenä ja kehitetään lasten liikunnallisia perusvalmiuksia. Perhefutiksen keskeisin tavoite on synnyttää kiinnostus ja ilo liikuntaa kohtaan ohjaten lapsia liikunnallisen elämäntavan pariin. 

Perhefutista järjestetään FC Hongassa ympäri vuoden, 3 kuukauden harjoitussykleissä.  

Perhefutis on aikuisen ja lapsen yhteinen harrastus ja meidän tärkein tavoitteemme on saada lapset ja aikuiset nauttimaan liikkumisesta sekä tietysti futiksesta! 

Palkkaamme Perhefutikseen osa-aikaisen vastuuohjaajan 

Haluamme tarjota lapselle ja koko perheelle positiivisen ensikokemuksen seuratoiminnasta ja jalkapallosta. Siksi panostamme entistä paremmin laadukkaaseen toimintaan ja palkkaamme nyt Perhefutikseen osa-aikaisen vastuuohjaajan. 

Etsimme henkilöä, jolla on kokemusta lasten ohjaamisesta. Jalkapallomaailman tuntemus sekä alan koulutus katsotaan myös eduksi. 

Seuraavista ominaisuuksista on hyötyä tehtävän onnistuneessa hoitamisessa: 

  • Kyky tulla erinomaisesti toimeen lasten ja koko perheen kanssa: Osaat kohdata jokaisen lapsen ja aikuisen yksilönä ja saat heidät tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Osaat rohkaista pieniä lapsia ja huomioida heidän tarpeensa! 
  • Kokonaisuuksien hallinta: Pystyt ottamaan vastuun ohjaamisesta ja toimimaan esihenkilönä muille ohjaajille 
  • Oma-aloitteisuus 
  • Kyky suunnitella ja kehittää toimintaa 
  • Vastuuntuntoisuus 

Koulutus ja kokemus ovat tärkeitä, mutta lopullisen vaikutuksen meihin tulee tekemään persoonasi! 

Työ alkaa sopimuksen mukaan, sopivan henkilön löydyttyä. Työaika on noin 2–3 tuntia viikossa ja ajoittuu ilta-aikaan tai viikonloppuun.  

Maksamme kilpailukykyisen palkan ja työnkuvaa on mahdollista myöhemmin laajentaa, mikäli se sopii työntekijän ja työantajan suunnitelmiin.  

Lähetä hakemus ja CV osoitteeseen rekry@fchonka.fi 


Lisätietoa FC Hongan Perhefutiksesta: https://fchonka.fi/lapsiurheilu/perhefutis/  

Voit olla yhteydessä meihin sähköpostitse, mikäli herää kysyttävää: 

Toiminnanjohtaja Petri Harainen: petri.harainen@fchonka.fi  

tai 

Ikäluokkavastaava Felix Lück: felix.luck@fchonka.fi  


Hae mukaan keltamustien tiimiin! 

#MeOllaanHonka 

Back to top