Honkalainen malli pelaajien omatoimiseen harjoitteluun
Hongassa on julkaistu omatoimiharjoittelua varten sivusto, jonka sisältö tukee pelaajien henkilökohtaista harjoittelua ja kehittymistä myös silloin, kun ohjattu joukkuetoiminta on kesken.
Omatoimiharjoittelun tavoitteena on säilyttää pelaajan suorituskyky sekä harjoitusrytmi, kunnes joukkueharjoitukset jälleen käynnistyvät. Se vaatii pelaajilta itseohjautuvuutta ja luovuutta, mutta hyvin toteutettuna antaa heille erinomaiset valmiudet loppuelämäksi sekä työkalut omatoimiseen harjoitteluun myös jatkossa.
Harjoittelussa on otettu huomioon tämänhetkiset ohjeistukset koskien koronavirustilannetta. Kaikki harjoitukset ovat joko yksilö- tai pariharjoittelua ja ne suositellaan tehtäväksi joko lähikentällä tai omalla piha-alueella, kulloinkin voimassa olevat suositukset ja mahdolliset rajoitukset huomioiden.
Ikäluokittain jäsennellyssä harjoitepankissa on tällä hetkellä noin 100 videota ja kevään aikana julkaistaan yhteensä noin 300 videoharjoitetta ohjeineen. Sivustoa kehitetään jatkuvasti eteenpäin ja videoita julkaistaan uusien harjoitussuunnitelmien myötä lisää. Sivusto löytyy täältä »
Sivusto on myös Hongan ulkopuolisten pelaajien käytettävissä. Näin toimien Honka haluaa olla mukana tukemassa suomalaista jalkapalloyhteisöä, jotta jokaisella harrastajalla olisi mahdollisuus innostua ja inspiroitua lajista myös toiminnan keskeytyksen aikana.
#MeOllaanHonka #Yhdessä