Petri Harainen FC Hongan uudeksi toiminnanjohtajaksi
Petri Harainen on valittu FC Honka ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi. Harainen aloittaa tehtävässään uuden kauden alkaessa, marraskuun alussa, mutta perehtyy jo syys-lokakuussa aktiivisesti tehtäviinsä.
Tehtävään haku avattiin kesäkuun alkupuolella ja ensimmäiset haastattelut suoritettiin heinäkuun alussa. Jatkoon valitut henkilöt saivat ennen viimeistä haastattelukierrosta tehtävänannon, jonka he pääsivät esittelemään seuran päätoimisista työntekijöistä muodostetulle urheilutoimen johtoryhmälle. Tehtävää haki kaksikymmentä erinomaista hakijaa, joiden keskuudesta seuran johtokunta lopulta valitsi Haraisen yksimielisesti.
Harainen on pitkänlinjan jalkapallo-osaaja, joka on nähnyt lajia sekä pelaajana, erotuomarina, valmentajana että toiminnanjohtajana. Hän siirtyy Honkaan vastaavista tehtävistä Hyvinkään Palloseurasta. Harainen on aiemmin toiminut pitkään poliisihallinnossa, joista viimeisimpänä järjestyspoliisissa vaativissa poliisikoiraohjaajan tehtävissä. Hyvinkään Palloseurassa toimiessaan Harainen on saanut lyhyessä ajassa merkittävää ja kokonaisvaltaista kehitystä aikaiseksi niin talouden, olosuhteiden kuin seura- ja jäsenpalveluiden kehittämisen osa-alueilla. Hän on ollut myös keskeisessä roolissa alueellisen seurayhteistyön rakentamisessa.
Haraisen mukaan Hongalla on paljon mahdollisuuksia ja kyvykkyyttä ottaa merkittävämpääkin, alueellista roolia pelaajakehitystyössä.
– Aloitan työni kuuntelemalla. Toimintaa suunnataan strategian tavoitteiden mukaisesti ja ensi vuonna keskitytään ydintehtävien lisäksi valmennusosaamisen kehittämiseen. Kun tarjoamme uskottavan pelaajapolun ja varmistamme suunnitelmallisen valmentajakoulutuksen, tuemme laadukkaamman arjen toteutumista pelaajille. Yhteistyön tiivistäminen espoolaisten seurojen kanssa tulee olemaan yksi keskeisistä kehittämisen osa-alueista; emme kilpaile keskenämme vaan kehitämme ja kehitymme yhdessä – näin myös suomalainen jalkapallo kehittyy isossa kuvassa, Harainen toteaa.
Seuran puheenjohtajan mukaan johtajavalinnassa painotettiin johtamistaitoja, urheiluorganisaatioiden erityispiirteiden tuntemusta, näkemystä toiminnan kehittämisestä ja muutoksien läpiviennistä sekä kokemusta innostavasta esimiestyöstä ja osaamisen kehittämisestä. Keskeisiä kriteereitä olivat myös ymmärrys niin vastuullisesta talousjohtamisestä kuin seuran viestinnän, varainhankinnan ja markkinoinnin johtamisesta ja kehittämisestä.
– Kävimme läpi pitkän rekrytointiprosessin, sillä halusimme huolellisesti varmistaa hakijoiden kyvykkyydet sekä sopivuuden organisaatiokulttuuriimme. Petri ymmärtää urheilua ja lajia laajasti, omaa hyvät organisointikyvyt eikä pelkää haasteita, joita yhdistysmuotoisessa urheiluseuratoiminnassa aika ajoin riittää. Hän on johtajana juuri sitä, mitä etsimme, innostava ihmisten johtaja, joka tulee mahdollistamaan henkilöstöllemme työn tekemisen aina parhaassa mahdollisessa ympäristössä. Lisäksi hänen vahva lajituntemus sekä ymmärrys seuratyön mahdollisuuksista ja haasteita antavat hänelle hyvät edellytykset pärjätä tehtävässä ja viedä toimintaamme eteenpäin kohti asetettuja tavoitteita, FC Honka ry:n puheenjohtaja Mariet Louhento toteaa.
– Päätimme vuosi sitten silloisen toiminnanjohtajamme siirryttyä muihin tehtäviin, että viemme läpi suuren taloushallinnon uudistuksen ennen uuden johtajan palkkaamista. Uudistuksella ja muilla toteutetuilla kehitystoimenpiteillä olemme rakentaneet pohjaa ammattimaisesti toimivalle organisaatiolle, joka ei ole itsestäänselvyys suomalaisessa yhdistysmuotoisessa urheiluseuratoiminnassa. Halusimme rekrytoida seuraan kehittäjän, emme korjaajaa, joten maltoimme odottaa, kunnes tarpeelliset hallinnon perusprosessit muokattiin kuntoon. Olen todella tyytyväinen, että saavutimme näin ripeästi tilanteen, jossa uuden toiminnanjohtajan on hyvä ottaa ohjat käsiin ja että löysimme tehtävään osaajan, jolla on edellytykset tehtävän hoitamiseen sen vaatimalla tasolla, Louhento lisää.
Suomalaisessa urheiluseuratyössä toimintatapojen ja -mallien aktiivinen kehittäminen on tärkeää. Seurojen Palloliitto -uudistus linjaa tulevaisuuden tekemistä ja luo seuroille ja seurayhteistyölle uudenlaisia mahdollisuuksia. Honka haluaa olla mukana kantamassa vastuutaan toimintatapojen ja -mallien kehittämisessä ja uuden johdon alla siihen avautuu hyvät mahdollisuudet.
#MeOllaanHonka