Etsi tältä sivustolta

#NaistenLiigaTekeeHyvää

Julkaistu
Naisten Liigan avaustilaisuudessa 14.3. liigajoukkueet julkistivat kukin oman yhteiskuntavastuullisen tekonsa kaudelle 2019.

FC Hongan Naiset ovat mukana Aspa-säätiön Mielekäs-toiminnassa ja vierailevat kevään aikana Espoon Laaksolahdessa sijaitsevassa Aspa-koti Stjärnhemissäm, joka tarjoaa tehostettua palveluasumista sekä ruotsin- että suomenkielisille asukkaille. Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu ihmisille, jotka tarvitsevat tukea ja avustamista ympäri vuorokauden. Kotona tapahtuvassa palvelussa lähtökohtana on henkilön oman elämänrytmin kunnioittaminen.

Naisten edustusjoukkueen pelaajat osallistuvat asukkaiden arkeen tuoden siihen mielekästä toimintaa ja virikkeitä. Liikunnan merkitys ihmisen hyvinvointiin on keskeinen. Samalla, kun innostutaan kokeilemaan uutta, yksinäisyys vähenee ja osallisuus vahvistuu. Toiminta perustuu vuosina 2016-2018 Mintressi-projektissa kehitettyyn toimintatapaan. Projektissa vähennettiin asumispalveluita käyttävien ihmisten yksinäisyyttä virittämällä harrastustoimintaa, hyödyntämällä kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluja ja vahvistamalla projektiin osallistuneiden osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Yhdenvertaisuutta edistämässä

Aspa edistää vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien yhdenvertaisuutta ja täyttä osallisuutta yhteiskunnassa sekä heidän oman tahtonsa kuulumista ja toteutumista heitä koskevissa asioissa. Aspa-kotien asukkaina ovat esimerkiksi henkilöt, joilla on aivovamma, jokin autismin kirjoon kuuluva oireyhtymä, ADHD, kehitysvamma, liikuntavamma tai pitkäaikainen neurologinen sairaus kuten MS-tauti tai Parkinsonin tauti.

  • Aspa Säätiön perustajajärjestöt:
  • Epilepsialiitto ry
  • Förbundet De Utvecklingsstördas Väl rf
  • Invalidiliitto ry
  • Kehitysvammaisten Palvelusäätiö
  • Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
  • Kehitysvammaliitto ry
  • Kuurojen Liitto ry
  • Mielenterveyden keskusliitto ry
  • Neuroliitto ry
  • Nuorten Ystävät ry
  • Näkövammaisten liitto ry
  • Suomen CP-liitto ry
  • Suomen Parkinson-liitto ry
Back to top