FC Honka ry ja EHYT ry yhdistävät voimansa
FC Honka ry ja EHYT ry yhdistävät voimansa lasten ja nuorten päihdehaittojen ehkäisemiseksi. Tarkoituksena on löytää yhdessä toimia, joilla voidaan tukea alaikäisten urheilullisia ja päihteettömiä elämäntapoja.
Urheilu on yksi suosituimmista nuorten harrastusmuodoista. Suomessa useampi kuin joka toinen alle 18-vuotias kuuluu urheiluseuraan. Urheilun kautta voidaan tavoittaa laajasti lapsia ja nuoria, kasvattajia ja esikuvia.
Lasten ja nuorten päihdehaittojen ehkäisy vaatii kasvattajilta yhteispeliä. Kodin ja koulun ohella liikunta- ja urheiluseurat voivat tarjota hyvän alustan terveyden edistämiseen.
– Alaikäisten alkoholinkäyttö ja humalajuominen ovat vähentyneet koko 2000-luvun ajan. Päihdekasvatusta tarvitaan kuitenkin edelleen saavutetun hyvän trendin ylläpitämiseksi ja yhä paremman kasvuympäristön turvaamiseksi nuorille. Yhteistyö urheiluseurojen kanssa on upea ja innostava mahdollisuus ehkäisevälle päihdetyölle, iloitsee Leena Sipinen EHYT ry:stä.
Aikuisen kuuluu näyttää mallia ja toimia esimerkkinä. Aikuisen tapa käyttää alkoholia vaikuttaa myös alaikäisen suhtautumiseen alkoholiin. Urheiluseuroissa toimivat aikuiset ovat usein esikuvia lapsille ja nuorille. Juniorille valmentaja voi toimia auktoriteettina ja liigaurheilijat esikuvina, kertoo Sipinen.
Alkoholi ei kuulu alaikäisten harrastusympäristöön
FC Honka ry on yksi suomalaisen jalkapallon suurseuroista noin 1700 juniorillaan. Seuran tilaisuuksissa ei käytetä, anniskella, eikä mainosteta alkoholia.
– Urheilun parissa toimivien aikuisten esimerkin voima on valtava ja meidän tulee tarjota esimerkillisellä toiminnalla lapsille ja nuorille päihteistä vapaa harrastusympäristö. Meidän tehtävänämme on omalta osaltamme tukea nuoria päihteettömään elämään jakamalla tietoa niin nuorille, vanhemmille kuin joukkueiden toimihenkilöillekin. Uuden kauden alku on aina hyvä ajankohta toimintatapojen kertaamiselle. Seuran linjauksien ja Suomen Palloliiton ohjeistusten lisäksi joukkueet tekevät omat toimintasääntönsä, joihin valmentajat, joukkueenjohtajat, vanhemmat ja tietysti pelaajat itse sitoutuvat. Yhteinen tehtävämme on kasvattaa lapsia ja nuoria terveelliseen ja urheilulliseen elämäntapaan, toteaa FC Honka ry:n hallituksen puheenjohtaja Mariet Louhento.
Eurooppalainen hanke yhteistyön käynnistäjänä
FYFA (Focus on Youth, Football and Alcohol) on Euroopan unionin kolmanteen terveysohjelmaan kuuluva hanke alaikäisten alkoholinkäytön ja humalajuomisen ehkäisemiseksi. Suomi on yksi kuudesta Euroopan maasta, jossa haastatellaan jalkapalloilevia nuoria, heidän valmentajiaan sekä muita seuratoimihenkilöitä alkoholiin liittyvistä näkemyksistä. EHYT ry koordinoi hankkeen Suomen osuutta ja FC Honka ry toimii sen kansallisena pilottiseurana. Yhteistyö haastattelujen tekemiseksi ja kotimaisten seurainnovaatioiden löytämiseksi on käynnistynyt. Selvitystyön tulokset ovat jaettavissa Suomen ja Euroopan viheriöille kesällä 2019.
Lisätietoja:
FC Honka ry
Mariet Louhento, hallituksen puheenjohtaja
mariet.louhento@fchonka.fi ,
puh. +358 400 800 858
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
Leena Sipinen, hankevastaava
leena.sipinen@ehyt.fi<br />
puh. +358 40 5575 057
www.fchonka.fi www.fyfaproject.eu www.ehyt.fi