UWCL-otteluennakko FC Honka – FC NSA
Mestareiden Liigan karsintalohkon #9 toinen ottelukierros pyörähtää käyntiin perjantaina kello 13:00, kun FC Honka kohtaa FC NSA:n Bulgariasta. Sofialaisjoukkue kaatoi avauskierroksella fäärsaarelaisen EBS/Skálan lukemin 3-0. Honka puolestaan päätyi 1-1 tasatulokseen liettualaisen Gintran kanssa.
Gintran tavoin maansa pääsarjaa vuosikausia hallinnut FC NSA osallistuu UWCL-karsintoihin jo neljännentoista kerran. Joukkue on voittanut maansa mestaruuden 15 kertaa ja Bulgarian Cupin 13 kertaa. Vuonna 1989 perustettu joukkue on Hongallekin takavuosilta tuttu. Joukkueet kohtasivat Mestareiden Ligan karsinnoissa myös kaudella 2008-2009. Espoolaiset olivat tuossa Norjassa pelatussa ottelussa parempi lukemin 6-0.
Honka on käyttänyt karsintaturnauksen välipäivät harkitusti ja valmistautunut otteluun huolella. Avauskierrosten pelien jälkeen kaikki on vielä mahdollista ja voitto bulgarialaisista antaisi hyvät lähtökohdat päätöskierrokselle.
Laitahyökkääjä Henni Malinen korostaa valmennuksen ja taustojen roolia välipäivinä:
“Hienoa päästä pelaamaan karsintojen toinen peli. Valmennus on taas tehnyt kovasti töitä sen eteen, että saataisiin mahdollisimman paljon tietoa vastustajasta, ja sitten se on vaan meistä kiinni miten se tieto hyödynnetään ja miten siellä kentällä yhdessä toimimme. Taustat ja Mikkis fysio on myös tehnyt kovasti töitä sen eteen että meillä pelaajilla olisi hyvä olla ja palauduttaisiin mahdollisimman hyvin tiistain kovan pelin jälkeen. Peli tulee olemaan varmasti kova, mutta me olemme valmistautuneet siihen hyvin ja luotto joukkueen tekemiseen on korkea.”
Toppari Emilia Iskanius kiittelee paikalle saapunutta kannustusryhmää:
“Palautuminen ja valmistautuminen uuteen otteluun on tehty laadukkaasti. Huomiseen matsiin on siis helppo lähteä tekemään meidän omaa juttua ja nauttimaan pelaamisesta . Suomen päästä ollaan saatu mahtavat kannustusjoukot mukaan, mikä tuo varmasti oman lisäänsä peliin.”
Päävalmentaja Luciano Posillipo valaisee otteluun valmistautumista, ja avaa hieman vastustajan pelityyliä.
“Bulgaria on urheilukulttuurin maa ja kun Bulgariassa on yliopiston akatemia, se tarkoittaa usein hyvää laatua. Joukkueesta, sen pelitavasta ja pelaajista oli todella vaikea saada ennakkoon tietoa laajasta valmentajaverkostosta ja otteluanalyysijärjestelmistä huolimatta. Käytännössä näimme heidän ensimmäisen ottelunsa täällä. Bulgarialainen jalkapallokulttuuri näkyy joukkueen pelitavassa. Joukkueessa on taitavia pelaajia ja pallon käsittely on liikemallien osalta hyvin selkeää ja varmaa. Kuten Gintralla, NSA Sofian keskikenttien syöttövalikoima on hyvin erilainen mihin olemme Naisten Liigassa tottuneet. Siihen olemme puolustuspeliämme harjoitelleet.”
“NSA:n puolustuspeli on myös hyvin erilainen, mihin olemme tottuneet. Naisten Liigassa joukkuepuolustaminen perustuu usein kahteen neljään linjaan ja yhteen tai kahteen kärkeen eri korkeuksissa ja prässin intensiteetti on hyvin monotoninen. NSA perustaa puolustuspelaamisen ajoittain hyvin rytmittettyyn, ehkä hieman reaktiiviseenkin aggressiiviseen ja pelaaja-pelaajaa tai alueelliseen prässiin ja tilanneprässiin. Kollektiivisesti heillä on ajoittain ongelmia korjata tilanne mikäli prässihetki epäonnistuu.”
“Meillä on ollut kaksi päivää aikaa valmistautua otteluun ja olemme käyttäneet ajan mielestäni hyvin. Molemmat varmasti tietävät miten toinen joukkue pelaa jalkapalloa, joten ottelusta on tulossa mielenkiintoinen. Erityisesti näissä kansainvälisissä peleissä hienoa on se, että vastaan asettuu erilaisia jalkapallokulttuureja, joiden peruspelaaminen saattaa tuottaa toiselle ongelmia. Ja myös vastustajan pelitapa saattaa tuoda sellaisia vahvuuksia esiin, jotka esimerkiksi kotoisan liigan joukkueet osaavat ottaa pois. Odotamme mielenkiinnolla ottelua.”
Naisten Mestareiden Liigan karsintaottelu FC Honka – FC NSA pelataan perjantaina 10.8. kello 13:00 alkaen Alytuksessa.