UWCL-otteluennakko Gintra – FC Honka
Naisten Mestareiden Liigan karsintaturnaus alkaa FC Hongan osalta tiistaina 7.8., kun vastaan Alytuksessa asettuu emäntäjoukkue Gintra. Paluun Euroopan kentille 9 vuoden jälkeen tekevälle espoolaisryhmälle avausottelu on suuressa roolissa, sillä liettualaiset ovat ennakkoon lohkon voittajasuosikkeja.
Vuonna 1999 perustettu Gintra on hallinnut Liettuan pääsarjaa jo yli vuosikymmenen. Kaikkiaan 16 Liettuan mestaruutta voittanut joukkue on nostanut pyttyä myös Liettuan Cupissa 12 kertaa. Baltian liigan mestaruus on irronnut viisi kertaa.
Ensimmäisen kerran vuonna 2004 naisten Mestareiden liigan karsintaan osallistunut joukkue on selvittänyt tiensä karsinnoista kahdesti. Kaudella 2014 joukkue ylsi 16 parhaan joukkoon kaadettuaan Sparta Prahan turnauksen avauskierroksella. Samalla kaudella irtosi Liettuan mestaruus maalierolla 128-0. Myös kaudella 2017 joukkue ylsi UWCL:n 16 parhaan joukkoon. Tuolloin avauskierroksella kaatui FC Zürich 2-1 vierasvoiton turvin. Tämän lisäksi viime kauden saavutuksina on 13. perättäinen Liettuan mestaruus, sekä paluun tehneen Baltic Leaguen voitto.
Hongan viimeisistä europeleistä on siis kulunut vajaa vuosikymmen. Joukkue jäi karsitaturnauksiin kausilla 2008-09 ja 2008-09. Kaudelle 2009-10 tie aukesi suoraan 32 parhaan joukkoon, jossa lopulta koko turnauksen voittanut Turbine Potsdam oli kaksiosaisessa ottelussa selvästi parempi.
FC Hongan maalivahti Paula Myllyoja on joukkueen yksi harvoista europelejä aiemmin pelanneesta pelaajasta:
“Hienoa päästä pelaamaan taas kansainvälisiä otteluita. Mestareiden Liigan karsinnoista minulla on aiempaa kokemusta jo kolmen turnauksen verran, mutta nyt Hongan kanssa on erityisen mahtava päästä kokemaan tämä, sillä toimintamme on parempaa kuin yhdessäkään aikaisemmassa seurassa jonka mukana olen päässyt toimimaan.
Kaikki omassa toiminnassa on jo pidempäänkin tähdännyt siihen, että olemme täällä(kin) parhaimmillamme. On tietysti monella tavalla vaativaa, mutta myös yhtäaikaa helppoa olla urheilija tässä joukkueessa.”
“Vastustajasta olemme saaneet mukavasti tietoa ja silläkin tavoin on ollut hyvä valmistella itseään tulevaan.
Gintra on täysammatilaisjoukkue, jossa on paljon henkilökohtaista osaamista. Ottelusta odotan erittäin kovaa ja uskon että vastuksena he ovat eri levelillä kuin Naisten Liigan joukkueet.
Meillä on kuitenkin monta osa-aluetta jossa olemme heitä luultavasti edellä. Käyttämällä omia vahvuuksia ja iskemällä heidän heikkoihin kohtiin saavutetaan tästä ottelusta kolme pistettä.”
Myös kapteeni Anna Auvinen uskoo Gintran tuovan uudenlaisen haasteen Naisten Liigan otteluihin verrattuna:
“Tätä hetkeä on odotettu ja varsinkin koko edeltävä viikko on ajatuksia jo siirretty tähän turnaukseen. Olemme valmistautuneet huolella ja ottaneet huomioon pienetkin yksityiskohdat. Uskon, että tästä saamme edun verrattuna vastustajiin.”
“Nämä kansainväliset pelit varmasti eroavat kotimaan liigasta ja heti ensimmäisestä pelistä alkaen pitää olla valmiina antamaan kaikkensa kentällä. Joka päiväinen tekeminen joukkueessa on kuitenkin jo korkealla tasolla, joten olo on luottavainen ja pystymme varmasti haastamaan turnauksen ennakkosuosikin.
Näitä otteluita ei pääse usein pelaamaan joten pyritään nauttimaan joka hetkestä.”