Etsi tältä sivustolta

Poikamaajoukkueen kapteeni Juho Ojanen ja Esport Honka monivuotiseen sopimukseen

Julkaistu

Honka on tehnyt monivuotisen sopimuksen oman kasvattinsa Juho Ojasen kanssa. 16-vuotias Ojanen on keskikenttäpelaaja, ja toimii oman ikäluokkansa maajoukkueen kapteenina.

Vuonna 2002 syntynyt Ojanen on ollut myös ainoana ikäisenään mukana vuotta vanhempien poikamaajoukkueessa, ja hänet palkittiin viime kauden päätteeksi Hongan nuorisoakatemian kehittyneimpänä pelaajana.

”Olen iloinen Juhon pitkästä sitoutumisesta kasvattajaseuraansa. Seuraavat vuodet ovat Juhon uran kannalta erittäin tärkeitä ja on lähes pakollista, että hänellä on nyt yksi luotettava taho joka pystyy koordinoimaan hänen kokonaisrasitusta, pelimääriä ja kehityksen kannalta keskeisimpiä painopisteitä”, kertoo Esport Hongan manageri Hexi Arteva.

Ojanen on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta. Vuoden 2017 aikana hän on käynyt esittelemässä taitojaan Bundesliigajättien Fc Bayern Munchenin ja TSG Hoffenheimin akatemioissa. Helmikuun aikana on vuorossa jatkokäynti Hoffenheimiin.

Seuraavan kerran Juhon ja muita Hongan nuoria voit nähdä tositoimissa jo tulevana sunnuntaina kun Honka-akatemia kohtaa Respect Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa Veikkausliigan IFK Mariehamnin Ahvenanmaalla.

Juho Ojanen maajoukkuepaidassa.
Juho Ojanen maajoukkuepaidassa.
Back to top