Etsi tältä sivustolta

Tiivis seurayhteistyö lähtenyt hyvin liikkeelle: 2011-ikäluokan akatemiatoiminta antaa hyvän pohjan uudelle toimintamallille 

Leppävaaran Pallon (LePa) ja FC Hongan lopputalvesta 2022 käynnistynyt aiempaa tiiviimpi seurayhteistyö on lähtenyt liikkeelle hyvissä merkeissä. Yhteistyö perustuu seurojen välillä tehtyyn yhteistyösopimukseen, jonka pohjalta on luotu uusia, yhteisiä toimintamalleja.

FC Hongalle uusien toimintamallien luominen on ollut iso rutistus, missä LePa:n osaamisesta on ollut iso apu. Tiivis yhteistyö on käynnistynyt 2011-ikäluokasta ja FC Hongan U12 akatemiajoukkueet on rakennettu pääasiassa FC Hongan ja LePa:n pelaajista. Sopimuksen mukaisesti 11-vuotiaat ja nuoremmat pelaajat pelaavat lähtökohtaisesti aina kasvattajaseurassaan ja lapsiurheiluvaiheessa suositaan pelaajan lähiseuraa. Kummassakin seurassa on aktiivisia joukkueita nuorisourheiluvaiheessa. FC Hongan akatemiatoiminnan rinnalla myös LePan omaa kilpajoukkuetoimintaa halutaan tukea nuorisourheiluvaiheessa.

Pelaajien siirtymistä tapahtuu kumpaankin suuntaan. Esim. Hongasta siirtyi pelaaja LePan kilpajoukkueeseen, kun se todettiin pelaajalle parhaaksi ympäristöksi. B-junioreiden osalta pyrittiin ohjaamaan kyselijöitä myös FC Hongan yhteistyöseuroihin.

Pelaajatarkkailuprosessi  

Yhteistyön perimmäisenä tavoitteena on mahdollistaa potentiaalisille ja motivoituneille pelaajille yksilöllisesti paras ja laadukkain mahdollinen, kansainväliseen jalkapalloon tähtäävä pelaajapolku FC Hongan Akatemiassa, sekä tukea seurojen kilpajoukkuetoiminnan kehittymistä. Potentiaalisimpien pelaajien pelaajapolku on uuden toimintamallin mukaisesti rakennettu kulkemaan FC Honkaan U12 ikävaiheessa, niin tyttöjen kuin poikien osalta. Kantavana ajatuksena on löytää jokaiselle pelaajalla parhaiten sopiva joukkue ja sopivin seuraympäristö.

FC Hongan akatemiajoukkueiden muodostaminen perustuu pelaajatarkkailuprosessiin. Tähän prosessiin on kuulunut erilaisia yhteisiä tapahtumia missä pelaajat ovat harjoitelleet tai pelanneet yhdessä ja erikseen.

“Yhteistyö pelaajavalintaprosessissa FC Hongan kanssa oli varsin sujuvaa. Kaikki mukana olleet henkilöt tekivät töitä saman päämäärän eteen. Pelaajatarkkailutapahtumat olivat myös onnistuneita. Hyvin sujuneesta ensimmäisestä kerrasta saatiin myös oppia tulevaisuuteen, jonka myötä pystytään prosessia kehittämään vielä paremmaksi”, avaa LePan seuravalmentaja Olli Rämä, joka oli viime vuoden prosessissa mukana.

”Prosessi oli pitkä, mutta perusteellinen. Se oli hyvin suunniteltu sekä sisällöllisesti että läpiviennin kannalta. Pääsimme näkemään useamman kerran eri tapahtumassa ja eri ympäristössä jokaisen potentiaalisen pelaajan, joka halusi päästä akatemiajoukkueeseen. Se antoi vähintäänkin hyvän kuvan pelaajasta kokonaisvaltaisesti. Akatemiajoukkue on lähtenyt erinomaisesti käyntiin. Valitut pelaajat ovat erittäin innokkaasti mukana ja halu kehittyä on korkea”, toteaa LePan valmentaja Jean Mushimiyimana, joka vastaa Hongan T11 akatemiajoukkueen valmennuksesta ja oli myös pelaajatarkkailuprosessissa mukana.

FC Hongan P11 Akatemian valmentaja Mikko Tarvaisen mukaan siirtyminen akatemiavaiheeseen oli jokaiselle pelaajalle enemmän tai vähemmän shokki.  ”Jätkät ovat mukautuneet kuitenkin lyhyessä ajassa vastuullisen ja keskittymistä korostavan harjoittelun vaateisiin.”

Seurat pitävät palaverin talven 2023 aikana, missä käydään läpi 2011-ikäluokan kanssa tehdyt prosessit, vuoden 2022 onnistumiset ja kehityskohteet, sekä samalla suunnitellaan, miten kaudella 2023 toimitaan. Yhteistyö jatkuu hyvässä hengessä!