Etsi tältä sivustolta

Muutoksia maalivahtivalmennuksessa

Julkaistu

Hongan maalivahtivalmennuksessa tapahtuu muutoksia. Neljä vuotta seurassa mukana ollut, niin edustusjoukkueissa kuin junioripuolellakin valmentanut Eemeli Reponen siirtyy Palloliiton palvelukseen. Reponen kuuluu U21-maajoukkueen uuteen valmennustiimiin.

– On meille Hongassa hieno asia, että myös valmentajamme pääsevät urallaan eteenpäin ja haluamme olla siinä tukena. On ollut omasta puolestani hienoa toimia Eemelin kanssa muutaman vuoden ajan edustusjoukkueen puolella ja uskon että kaikki, jotka ovat hänen kanssaan toimineet ovat samaa mieltä. Eemeli on todella osaava ja pidetty henkilö sekä pelaajien että staffin keskuudessa, urheilutoimenjohtaja Petri Vuorinen kommentoi.

Viime kaudelle seuraan saapunut Miika Salmi jatkaa uudessa roolissa. Hän ottaa vastuulleen miesten Veikkausliigajoukkueen maalivahtivalmennuksen.

– Toisaalta tämä muutos antaa meille myös uusia mahdollisuuksia. On ollut helppo päätös valita Miika Salmi edustusjoukkueen valmennukseen. Valinta on tietysti tehty yhtyeistyössä päävalmentaja Vesa Vasaran kanssa, joka on päävastuussa edustuksesta ja sen henkilöstövalinnoissa hänen roolinsa on tottakai suuri.  Seuran näkökulmasta on erittäin hyvä, että pystymme viemään valmentajiamme eteenpäin myös seuran sisällä. Valinta on täysin ansaittu, Miika on osoittanut vuoden aikana ammattimaisuutta ja järjestelmällisyyttä työtä kohtaan. Uskon, että myöskään maalivahdeille ei tule suurta muutosta. Haluamme vähintäänkin ylläpitää sitä tasoa, mikä meillä on ollut maalivahtivalmennuksessa. Väitän sen olevan ihan Suomen parhaimmistoa, Vuorinen sanoo.

Uutena seuraan saapuu Pasi Hilli. Hilli aloitti OLS:ssä seuratyöntekijänä 2017 ja oli mukana myös 2005-syntyneiden joukkueen valmennustiimissä. OLS:stä Hillin tie vei marraskuussa 2019 JJK:n junioreihin, jossa hän toimi maalivahtivalmentajana B-C ikäluokkien mukana muutaman vuoden. Lokakuussa 2021 hän palasi Ouluun, tällä kertaa ONS:n riveihin, jossa tehtäviin kuului ONS:n edustuksen ja B-C ikäluokkien maalivahtien valmennus. Seurajoukkueiden lisäksi Hilli on ollut mukana Pohjois-Suomen aluetoiminnassa ensin pojissa toisena maalivahtivalmentajana vuosina 2018 ja 2019, sekä tytöissä 2007-syntyneiden kanssa menneen kauden aikana. Hilli on ollut kuluneena vuonna 2007 tyttöjen syntyneiden maajoukkueen mukana Virossa UEFA Development-turnauksessa, sekä lokakuun tuplamaaotteluissa Ruotsia vastaan. Lisäksi hän oli 2008 syntyneiden maajoukkueen mukana joukkueen ensimmäisellä maajoukkuereissulla Portugalissa.

– Nyt kun Miika ottaa tavallaan Reposen roolin, olemme valinneet Pasi Hillin siihen aisapariksi. Tähän valintaan ovat osallistuneet myös maalivahtivalmentajamme. Olemme erittäin tyytyväisiä Pasin liittymiseen Hongan mukaan ja keskusteluissa tuli ilmi, että hän todella haluaa tulla tänne. Pasi on kova tekemään töitä ja on ollut mukana myös nuorten maajoukkueiden valmennuksessa, Vuorinen kertoo.

Miika Salmi on Veikkausliigajoukkueen maalivahtivalmennuksen lisäksi mukana myös monen muun Hongan joukkueen maalivahtivalmennuksessa. Miika ja Pasi jakavat yhdessä sen, minkä joukkueiden maalivahteja he valmentavat.

Hilli saapuu itse Honkaan innolla.
– Olen innoissani tästä mahtavasta mahdollisuudesta päästä yhteen Suomen parhaimmista ympäristöistä kehittämään omaa ammattitaitoani. En malta odottaa, että pääsen aloittamaan työt Hongan muun maalivahtivalmennuksen ja seuran huippumaalivahtien kanssa, hän sanoo.

Reponen puolestaan muistelee vuosia Hongassa hyvillä mielin.
– Neljä vuotta on pitkä aika jalkapallossa. Olen nauttinut jokaisesta päivästä Hongassa ammattitaitoisten valmentajien ja seuraihmisten kanssa. Hongassa halutaan hallita peliä kentällä, niin kuin myös valmentajien toimistossa. Tämä varmasti toi itseni joskus Honkaan ja tätä varmasti jään kaipaamaan. Jokapäiväiset detaljitason keskustelut ja valmennus myös kehitti itseäni paljon ja lähden eteenpäin varmasti parempana valmentajana. Suuri kiitos myös Mariet Louhennolle ja Abdi Mohamedille, jotka tekivät aikanaan siirtymisen Honkaan helpoksi.

– Koen myös samalla, että näin neljän vuoden jälkeen vaihtuvuus on hyväksi. Pelaajat tulevat saamaan uusia virikkeitä ja uusia harjoituksia. Miika Salmi on erinomainen valmentaja ja yksi lupaavimmista maalivahtivalmentajista vähintään koko Suomessa. Lähtöni avaa hänelle myös luonnollisen ja ansaitun siirron eteenpäin urallaan. Miika on äärimmäisen kovan työnteon moraalin omaava valmentaja, joten on hienoa saada hänen rinnalleen myös toinen samanlainen. Olen muutaman kerran saanut kouluttaa Pasi Hilliä erilaisissa koulutuksissa ja hänen intohimonsa jalkapalloa kohtaan on silmiinpistävää. Lisäksi tärkeää on jatkuva kehittyminen. Koen, että Pasi on ottanut isoja askelia viimeisen muutaman vuoden aikana.

-Loppupeleissä lähdöstäni tuli helppo, koska tiedän, että työtä jatkavat erinomaiset valmentajat ja saman työnteon ilmapiiri säilyy. Kuitenkin toivon, että jossain vaiheessa myöhemmin urallani tiemme kohtaavat uudestaan Hongan kanssa. Niin paljon olen nauttinut ajastani täällä. Loppuun vielä kiitokset maalivahdeille ja muille pelaajille. Jokainen hetki teidän kanssanne on ollut arvokas ja olette luoneet mahtavan ympäristön myös meille valmentajille. Paljon tsemppiä tulevaan kauteen!

Kuva: Juhani Järvenpää

Back to top