Tapahtumat

Lapsiurheiluvaiheen seuraava kokeilujakso elokuussa

Tervetuloa mukaan kahden viikon maksuttomalle kokeilujaksolle FC Hongan joukkueeseen!

Kokeilujakso järjestetään 15.-28.8.2022 joukkueen harjoitusaikataulun mukaisesti. Ilmoittautuminen avataan elokuun alussa, jolloin ilmoittautumislinkit lisätään lapsiurheiluvaiheen ikäluokkien sivuille. 

Kahden viikon kokeilujakson jälkeen tulee tehdä päätös sitoutumisesta.

Kokeilujakson aikana valmentaja seuraa pelaajaa ja osoitamme oikean tasoisen toimintaryhmän pelaajalle oman kehittymisen tueksi. Seuran ryhmävakuutus on voimassa kokeilujakson ajan.

Tervetuloa mukaan keltamustien joukkoon!


Lapsiurheiluvaiheen toiminta FC Hongassa

FC Hongassa pelaajan polku alkaa lapsiurheiluvaiheesta ja etenee siitä nuoriso- ja mahdollisesti aina huippu-urheiluvaiheisiin. Lapsiurheiluvaiheen (U5-U11) harrastaminen tapahtuu ikäluokkamallin mukaan ja sen tavoitteena on rakastuttaa pelaaja jalkapalloon, innostaa pelaajia liikkumaan monipuolisesti ja kokemaan liikunnan iloa.

Ikäluokkamalli muodostaa pelaajan liikunnallisuuden, kasvun ja kehittymisen kannalta johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden ja perustan elinikäiselle kehittymiselle. Toiminnan keskeisenä tehtävänä on edistää pelaajan liikunnallisuutta, kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä. Toimintaa suunnitellaan pelaajalähtöisesti ja sen tehtävä on vahvistaa pelaajan myönteistä minäkuvaa ja käsitystä itsestään.

Ikäluokkamalli perustuu käsitykseen, jonka mukaan jokainen pelaaja on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Jokainen pelaaja tulee kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi yksilönä ja yhteisönsä jäsenenä. Pelaajat saavat kehittyä sekä rakentaa käsitystään itsestään ja maailmasta omien lähtökohtiensa mukaisesti.

#MeOllaanHonka

Yhteistyössä