Kurinpidolliset toimet FC Honka ry:n pelaajien välisissä kiusaamistilanteissa -Ohjeet lasten ja nuorten kanssa toimiville

Mikäli seuran työntekijän tai vapaaehtoisen tietoon tulee kiusaamistapaus, on siihen tärkeää puuttua välittömästi. Hyviä vinkkejä kiusaamistapausten hoitamiseen löytyy esim. Et ole yksin -sivustolta.  

Vakavissa tai toistuvissa kiusaamistilanteissa, tai jos koet tarvitsevasi tukea kiusaamistapauksen selvittelyyn, ole yhteydessä seuran hallintoon, jossa kiusaamistapausten selvittämisestä vastaavat hallinto- ja viestintäpäällikkö sekä toiminnanjohtaja. FC Hongalla on käytössä myös linkki, jonka kautta voi halutessaan nimettömänäkin tehdä ilmoituksen, mikäli havaitsee epäasiallista toimintaa.

FC Honka ry on määritellyt kurinpidolliset toimet, mikäli kiusaamista ei saada loppumaan selvittelyjen ja keskustelujen avulla ja kiusaaminen on jatkuvaa tai toistuvaa. Kiusaamistapaukset ja prosessi dokumentoidaan: Mitä on tapahtunut ja milloin? Mitä toimenpiteitä on tehty? 

FC Hongalla on käytössä myös linkki, jonka kautta voi halutessaan myös nimettömänä tehdä ilmoituksen, mikäli havaitsee epäasiallista toimintaa

Toimintatavat ja kurinpidolliset toimet, kun pelaaja syyllistyy kiusaamiseen 

  1. Jos saat tietoosi kiusaamistapauksen niin suhtaudu siihen aina vakavasti.  
  2. Juttele kiusatun kanssa rauhassa ja selvitä, mistä on kyse. On tärkeää, että kiusattu saa kertoa tilanteesta rauhassa ja omin sanoin ja niin, ettei muita pelaajia ole kuulemassa. Osoita kiusatulle, että otat tilanteen vakavasti ja kerro, että olet hänen tukenaan ja asia selvitetään ja siihen puututaan. Huomioithan pelaajan kanssa käytävien keskustelujen osalta FC Hongan toimintatavat turvallisen harrastusympäristön varmistamiseksi – Ohjeet työntekijöille
  3. Kerro vanhemmille tilanteesta. Tässä on syytä olla hienovarainen, jos kyse on nuoresta. Kuuntele myös kiusatun toiveita, mikäli kyse on jo yläkouluikäisestä tai vanhemmasta pelaajasta. Alakouluikäisten tai sitä nuorempien lasten vanhempiin tulee aina olla yhteydessä. Pyri kuitenkin säilyttämään luottamuksellinen suhde pelaajaan.  
  4. Keskustele kiusaajan / kiusaajien kanssa, jokaisen kanssa kahden kesken ja pyri ymmärtämään kokonaisuus. Pysy aina rauhallisena ja kuuntele. Älä syyttele tai oleta. Ole yhteydessä vanhempiin ainakin, mikäli on kyse alakouluikäisistä tai sitä nuoremmista lapsista ja harkinnan mukaan myös nuorten kohdalla.
  5.  Puutu kiusaamiseen nopeasti. Mitä pidempään kiusaaminen saa jatkua, sen vaikeampi siihen on puuttua ja sitä haitallisempia vaikutuksia sillä on kiusatulle. Kerro kiusaajalle, että FC Hongassa ei hyväksytä minkäänlaista kiusaamista lasten tai aikuisten toimesta. Kerro kiusaajalle, millaisia kurinpidollisia seurauksia kiusaamisella voi olla (ks. alla).  
  6. Seuraa tilannetta. Kiusaaminen ja vallankäyttö voi jatkua aikuisten huomaamatta, tai muuttaa muotoaan. Keskustele säännöllisesti kiusatun kanssa. Mikäli kiusaaminen edelleen jatkuu ja on toistuvaa, niin asian hoitamisessa voidaan siirtyä kurinpidollisiin toimiin.  

Kurinpidolliset seuraamukset kiusaamistapauksissa:

  1. Kun pohditaan kurinpidollisia toimia niin viimeistään tässä vaiheessa tulee tilanteesta olla yhteydessä niihin vanhempiin, joiden alaikäisiä lapsia tilanne koskee. Vanhempien tulee olla tietoisia siitä, miten prosessi etenee ja millaisia kurinpidollisia toimia seura voi asettaa. 
  2. Kun pohditaan kurinpidollisia toimia niin viimeistään siinä vaiheessa tulee tilanne käydä läpi seuran hallinto- ja viestintäpäällikön tai toiminnanjohtajan kanssa. 
  3. Kun kiusaaminen on jatkunut keskusteluista ja tilanteeseen puuttumisesta huolimatta, voidaan pelaaja asettaa osallistumiskieltoon määräajaksi tai tarvittaessa siirtää toiseen joukkueeseen tai erottaa seurasta. Kurinpidollisissa toimissa tulee edetä asteittain: 
    a) Toistuvan ja pitkäaikaisen kiusaamisen seurauksena kiusaajalle asetetaan osallistumiskielto ensin kahdeksi viikoksi, minkä jälkeen pelaaja voi palata joukkueen toimintaan mukaan. 
    b) Mikäli kiusaaminen edelleen jatkuu, voidaan pelaaja siirtää toiseen joukkueeseen, jos se on mahdollista seuran sisällä. Jos toiseen joukkueeseen siirtäminen ei ole mahdollista niin pelaaja voidaan asettaa kuukauden osallistumiskieltoon. 
    c) Mikäli kiusaaminen edelleen jatkuu edellä olevista toimenpiteistä huolimatta, niin pelaaja voidaan erottaa seurasta – erottamisesta päättää aina FC Honka ry:n hallitus hallinto- ja viestintäpäällikön tai toiminnanjohtajan esityksestä. 
  4. Vakavissa kiusaamistapauksissa voi olla tarpeen tehdä lastensuojeluilmoitus tai olla yhteydessä poliisiin. Ilmoituksen tekee joko FC Honka ry:n hallinto- ja viestintäpäällikkö tai toiminnanjohtaja.  

Seura tai joukkue ei ole velvollinen palauttamaan tai hyvittämään perheen maksamia maksuja, mikäli kiusaamistapauksessa joudutaan turvautumaan kurinpidollisiin toimiin. Mikäli jäsen joudutaan prosessin lopputulemana erottamaan seurasta, niin seuran määrittelemiä lopetusmaksuja ei peritä.  

Kiusaamistilanteet ovat usein monimutkaisia selvitettäviä. Eri osapuolilla voi olla hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, mitä on tapahtunut. Lapset saattavat syytellä toisiaan ja aikuiset pohtia, kenen vastuulla tilanteen selvitteleminen on. Huolehdi omasta jaksamisestasi ja pyydä matalalla kynnyksellä tukea tilanteen selvittämiseen hallinto- ja viestintäpäälliköltä tai toiminnanjohtajalta. 

Joukkueessa on hyvä aika ajoin ottaa yleisellä tasolla puheeksi, että seurassa ei hyväksytä minkäänlaista kiusaamista ja kannustaa toisten kunnioittamiseen ja kannustamiseen. Näin voidaan ennaltaehkäistä pelaajien välistä kiusaamista.   

Päivitetty 5.9.2022 


Yhteistyössä