Joukkueessa tapahtuu: Keltainen T05

Kohti uutta kautta

Kesän piirisarja päättyi Keltainen T05 osalta jo syyskuussa kahteen voittoon ja sarjan nelossijaan. Lokakuun lopulla oli meillä vielä ohjelmassa keväältä siirtynyt Panda Cup, jossa pronssiottelussa tuli niukka tappio rangaistuspotkukisassa. Päättäjäisissä joukkue pääsi vielä pelaamaan rantafutista kesäkelissä.

Kaudelle 20-21 joukkueemme pelaakin jo B-tytöissä. Ensimmäisenä haasteena on T18 Futsal-Ykkönen -sarja. Kesällä jalkapallossa löytyy toivottavasti useampikin sarjataso.

Terveisiä Virosta

Honka T05 keltaisten kesän turnauskauden avasi totutusti Stadi cup. Kesän kohokohdaksi muodostui kuitenkin Juhannuksen jälkeinen Pärnu Cup Virossa. Neljän päivän ajan tytöt saivat pelata useita eri kansallisuuksia vastaan. Vastustajat olivat erityyppisiä, taitavia joukkueita ja tytöt saivatkin kokemusta hiukan kovemmasta pelityylistä. Pelillisesti pientä hankaluutta aiheutti paluu pienemmälle kentälle juuri omaksutun 11 vs 11 -pelitavan jälkeen. Kisamenestystä ei tällä kertaa tullut, mutta kokonaisuutena matka oli erittäin onnistunut! Matka vahvisti joukkuehenkeä ja loi mukavia yhteisiä muistoja. Tästä on hyvä jatkaa syyskaudelle 2019!

Matkasta koko joukkuetta kiittäen, huoltajat Maria & Mona

Talven sarjat päätökseen

Talviliigan pelit päättyivät mukavasti tasapeliin ja voittoon ja tulokseksi tuli 10. sija. Futsal-sarjassa oli viimeiset voittoisat pelit lauantaina 23.3. ja sijoituksemme oli kolmas lohkossamme. Pelit jatkuvat jo huhtikuussa T14 Nelonen-sarjassa.

Joukkueemme hakee uusia pelaajia

FC Hongan vuonna 2005 syntyneiden tyttöjen keltainen joukkue toivottaa uudet pelaajat tervetulleiksi.

Tule Tapiolan urheilupuistoon kokeilemaan jalkapalloharrastusta syyskuun alussa:

SU 2.9. klo 14.45 – 16.15 TUP1-kenttä
KE 5.9. klo 18.30 – 20.15 TUP1-kenttä

Jos nämä ajat eivät sovi, niin muulloinkin saa tulla tutustumaan harjoituksiin, mutta sitä ennen kannattaa varmistaa valmentajilta tai joukkueenjohtajalta, että harjoituksia ei ole peruttu pelin tai muun syyn takia. Yhteyden saat sähköpostitse tai joukkuesivumme kautta, josta myös yhteystiedot löytyvät.

Vielä on kesää ja pelejä jäljellä!

Joukkueemme osallistuu vielä elokuussa EBK-turnaukseen 5.8. ja Lohja Cupiin 19.8.2018.

Myös syyskauden sarjapelit käynnistyvät ensi viikolla kotiottelulla. Pelaamme T13 Kolmonen -sarjassa. Kaikki ottelut löytyvät täältä.

Turnaus- ja pelipäiviä ei ole harjoituksia. Muuten harjoituksissa oli vain lyhyt kesätauko Hesa Cupin jälkeen.

Stadi Cup takana, Helsinki Cupiin innolla ensi viikolla

Honka Keltainen T05 pystyi osallistumaan Stadi Cupiin kahdella joukkueella, kun saimme muutaman pelaajan täydennyksen Akatemiasta. Pelejä riitti näin kaikille hyvin ja menestystäkin tuli, sillä yhteisjoukkue sijoittui ikäluokassaan korkeimmalle Hongan joukkueista. 🙂

Hesa Cupiin osallistumme sitten yhdellä hieman isommalla joukkueella. Pelit ovat onneksi vähän pidempiä, joten toivottavasti nytkin tytöt pääsevät pelaamaan riittävästi. Toivotamme iloisia ja aurinkoisia pelejä kaikille Hesa Cupilaisille!

Keltainen T05 leireili Kisakalliossa

Joukkueemme leireili Kisakalliossa 14. – 15.4.2018. Harjoitusten lisäksi ohjelmassa oli paljon muutakin mukavaa puuhaa: kin-ball-peliä, ihmismuistipeliä, saunomista ja uimista. Leiri päättyi harjoituspeliin upouusissa peliasuissa PPJ:n tyttöjä vastaan. Sää suosi ja hauskaa oli!