Vuosi: 2022

Tapahtumat

Lapsiurheiluvaiheen seuraava kokeilujakso elokuussa

Tervetuloa mukaan kahden viikon maksuttomalle kokeilujaksolle FC Hongan joukkueeseen!

Kokeilujakso järjestetään 15.-28.8.2022 joukkueen harjoitusaikataulun mukaisesti. Ilmoittautuminen avataan elokuun alussa, jolloin ilmoittautumislinkit lisätään lapsiurheiluvaiheen ikäluokkien sivuille. 

Kahden viikon kokeilujakson jälkeen tulee tehdä päätös sitoutumisesta.

Kokeilujakson aikana valmentaja seuraa pelaajaa ja osoitamme oikean tasoisen toimintaryhmän pelaajalle oman kehittymisen tueksi. Seuran ryhmävakuutus on voimassa kokeilujakson ajan.

Tervetuloa mukaan keltamustien joukkoon!


Lapsiurheiluvaiheen toiminta FC Hongassa

FC Hongassa pelaajan polku alkaa lapsiurheiluvaiheesta ja etenee siitä nuoriso- ja mahdollisesti aina huippu-urheiluvaiheisiin. Lapsiurheiluvaiheen (U5-U11) harrastaminen tapahtuu ikäluokkamallin mukaan ja sen tavoitteena on rakastuttaa pelaaja jalkapalloon, innostaa pelaajia liikkumaan monipuolisesti ja kokemaan liikunnan iloa.

Ikäluokkamalli muodostaa pelaajan liikunnallisuuden, kasvun ja kehittymisen kannalta johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden ja perustan elinikäiselle kehittymiselle. Toiminnan keskeisenä tehtävänä on edistää pelaajan liikunnallisuutta, kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä. Toimintaa suunnitellaan pelaajalähtöisesti ja sen tehtävä on vahvistaa pelaajan myönteistä minäkuvaa ja käsitystä itsestään.

Ikäluokkamalli perustuu käsitykseen, jonka mukaan jokainen pelaaja on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Jokainen pelaaja tulee kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi yksilönä ja yhteisönsä jäsenenä. Pelaajat saavat kehittyä sekä rakentaa käsitystään itsestään ja maailmasta omien lähtökohtiensa mukaisesti.

#MeOllaanHonka

Uutiset

FC Hongan edustusjoukkueessa pelaava Elias Äijälä: Tie 8-vuotiaasta honkalaisesta Veikkausliigaan

FC Hongan Veikkausliigajoukkueessa pelaava Elias Äijälä on todellinen Honka-kasvatti, sillä hän on aloittanut pelaamisen Hongassa jo 8-vuotiaana. Ainoastaan jalkapallokoulu tuli pienenä poikana käytyä toisessa seurassa, mutta kerran Hongassa aloitettuaan ei Elias ole kantanut muun seuran pelipaitaa missään vaiheessa. Keltamusta polku on johtanut nyt 19-vuotiaan puolustajan tälle kaudelle edustamaan Honkaa seuran edustusjoukkueessa, Veikkausliigassa!

Myös Eliaksen kaksi pikkuveljeä pelaavat Hongassa: Toinen ASM-joukkueessa sekä toinen P09 Akatemiassa. Kaikki veljekset ovat pelanneet pienestä alkaen FC Hongassa. Todellinen Honka-perhe siis!

Elias kertoo juniorina haaveilleensa siitä, että jonain päivänä pääsisi pelaamaan Hongan edustusjoukkueessa. Nyt siellä ollaan!

Kaverit, yhdessä pelaaminen ja joukkue parasta jalkapallossa

Elias halusi pienenä aloittaa myös jääkiekon pelaamisen, mutta vanhemmat kannustivat siinä vaiheessa jalkapallon lisäksi ennemmän sählyn pelaamista, ja säbää Elias harrasti jalkapallon ohella noin 10–11-vuotiaaksi asti.

”Siinä vaiheessa fudis painoi enemmän päälle ja sähly jäi. Pienenä olen myös lasketellut ja laskettelen edelleen. Meillä on mökki Lapissa.  Vähän vanhemmalla iällä olen pelannut golfia. Padelia on tullut viime vuosina pelattua. Kaikenlaista on oikeastaan tullut pelailtua, mutta varsinaisena harrastuksena ei ole ollut muita kuin fudis ja säbä. Monenlaista tulee tehtyä vapaa-ajalla kavereiden kanssa ja pääasiassa ulkona”, kertoo Elias.

Eliasta on jalkapallossa aina viehättänyt se, että pääsee jengin kanssa tekemään yhteistyötä.

”Fudis on helppo laji aloittaa, koska siihen ei tarvita oikeastaan muuta kuin pallo. Fudiksesta on helppo saada kiinni ja on helppoa päästä pelaamaan ja pallottelemaan kavereiden kanssa. Sitä kautta löytää tosi paljon uusia kavereita ja saa uusia kokemuksia. Tietenkin siinä oppii fudista, mutta myös paljon elämäntaitoja ja kommunikointia. Fudis on siitä hyvä laji, että siinä oppii paljon itsestä ja muista.”

”Lapsena fudis oli tosi hauskaa ja on vieläkin. Oli mahtavaa lapsena mennä treeneihin, nähdä kavereita ja pelata. Nyt vanhemmalla iällä pelaaminen on tavoitteellisempaa, mutta edelleen on hauskaa tulla treeneihin ja nähdä jengiläisiä kopissa ennen ja jälkeen treenien. On kiva vitsailla muiden kanssa. Eniten on matkan varrella motivoinut se, kun treeneissä on kavereita. Tietenkin myös se motivoi, että pääsee pelaamaan. Se on palkitsevaa viikon työn jälkeen”, Elias kuvailee.

Pelaajapolku, nousu edustusjoukkueeseen

”En ole ikinä oikeastaan miettinyt seuran vaihtoa ja olen aina pelannut Hongassa. En ole pienempänä tai oikeastaan ikinä ollut joukkueessa ns. stara. Olen vähän ailahtelevasti kaudesta toiseen istunut penkillä ja välillä taas pelannut enemmän. En ole mitenkään aina ollut avauksessa ja nuorisomaajoukkueessa en ole ikinä ollut”, Elias avaa juniorivuosiaan.

Nuorisourheiluvaiheessa Elias meni akatemiajoukkueisiin. BSM-joukkue oli seuraava steppi ja siitä Elias siirtyi miesten kakkosta pelaavaan Akatemiaan.

”BSM:n viimeisellä kaudella tuli tieto, että nousen varmaan seuraavalla kaudella Akatemiaan. Viime kaudella Akatemiassa pelasin jonkin verran pelejä ja treenasin paljon. Talvella treenasin myös paljon ja pääsin sitten mukaan edarin porukkaan. Käytin näytön paikat hyvin! Tuli kyllä nousu itsellenikin aika yllätyksenä. Viime kaudella kuitenkin istuin kakkosessa enemmän penkillä kuin olin kentällä. Olihan siinä mukana esim. se, kun Jonas Levänen loukkaantui. Sitä kautta pääsin edarin mukaan ja käytin mahdollisuudet! ”

Elias kertoo aina treenanneensa kovaa. ”Viime kausikin opetti paljon, vaikka en pelannut paljoa. Treenasin kovaa kuitenkin. Siinä varmasti kehityin, kun oli kilpailutilanne toisen pelaajan kanssa. Siinä kehittyy, kun koko ajan haastaa toista pelaajaa vastaan. Talvella tein paljon duunia itsekseni ja käytin paikkani hyvin”, pohtii Elias nousuaan edustusjoukkueen mukaan.

Vaikeammat vaiheet

Elias kertoo, että hänellä on ollut pelaajapolun varrella vaiheita, kun ei ole päässyt pelaamaan paljoa.

”Kyllähän se on ärsyttänyt, jos ei ole päässyt pelaamaan. Ainahan kaikki haluavat pelata! Pitää vain jaksaa puskea ja puskea. Kyllä tulokset, onnistumiset ja mahdollisuudet tulevat sitä kautta. Kannattaa käyttää mahdollisuudet hyvin ja hyvällä asenteella niin kyllä se sitten kääntyy ja loppupeleissä pääsee pelaamaan. Pitää jaksaa uskoa! Jos tekee duunia päivästä toiseen niin kyllä se sitten palkitaan myöhemmin. Niin itse tein ja se nyt onnistui mun kohdalla ainakin tähän asti.”

Haaveet ja tavoitteet

”Hongan kanssa olisi siistiä joskus voittaa jonkin iso pytty: Veikkausliiga tai Suomen Cup. Isoin haave on varmaan pelata jossain TOP 5 liigoista, mutta sinne on vielä matkaa. Se on vielä ison työn takana! Ulkomailla olisi siistiä käydä kääntymässä ja katsomassa, millainen meininki siellä on”, pohtii Elias tulevaisuuden haaveita ja tavoitteita.

Elias on lapsesta asti kannattanut Chelseaa. ”Jos sinne pääsisi pelaamaan joku päivä niin se olisi siistiä, mutta sinne on vielä matkaa täältä Hongasta! Kovalla työllä ja hyvällä asenteella kaikki voi olla mahdollista. Yritetään!”

Lukio-opinnot ja tulevaisuus

Elias käy vielä Haukilahden lukiota ja valmistuu syksyllä.

”Olen saanut koulun hoidettua pelaamisen rinnalla. On se välillä vaikeaa, kun on joka päivä treenejä, mutta kyllä se onnistuu. Onhan se rankkaa, kun on täysipäiväinen futari ja opiskelee samaan aikaan, mutta kyllä se on mahdollista.”

Lukio-opiskelu Haukilahden lukiossa on onnistunut siis hyvin fudiksen rinnalla ja koulu tekee yhteistyötä Hongan kanssa. Hongan järjestämiin aamutreeneihin on päässyt osallistumaan ja tunneiltakin on voinut lähteä iltapäivätreeneihin. ”Urheilulukion opettajat ymmärtävät ja joustavat tarvittaessa. Haukilahden lukiossa urheilulinjalla olevat opiskelijat saavat 15 kurssia lukioaikana urheilusta. ”

Vaikka pelaa Veikkausliigaa niin jatko-opiskelukin on Eliaksen arvion mukaan mahdollista ja urheilijat voivat saada tietynlaisia vapauksia.

”Minua kiinnostaa kaupallinen ala Aalto-yliopistossa ja sinne varmaan haen vuoden päästä. Mikään vaihtoehto ei kuitenkaan ole lukittu. Aloja on valtavasti enkä tiedä vielä, mitä tapahtuu fudiksen kanssa. Olen avoimin mielin ja katson, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta kyllä opiskelemaan aion mennä jollain tasolla jonnekin jossain vaiheessa! Kaikki on vielä vähän auki”, pohtii Elias.

Kummipelaajavierailut

Kevään ja kesän aikana seurassa on aloitettu edustusjoukkueiden kummipelaajien vierailut juniorijoukkueissa.

”On ollut mahtavaa saada pieniä honkalaisia katsomoon! He pitävät hyvää ääntä siellä. Lapset alkavat tunnistamaan pelaajia ja huutelevat otteluissa nimeltä. 2009 syntyneen pikkuveljen kaverit myös huutelevat nimeltä peleissä, mikä on ollut siistiä. Olisi hyvä saada ylipäätään lisää katsojia otteluihin”, kuvailee Elias juniorikatsojien tuomaa tunnelmaa otteluissa.

Terveiset junioreille

Elias lähettää vielä pelaajaurasta haaveileville junioreille terveisiä: ”Jos haaveilet pelaamisesta niin työhaalarit vain päälle ja treenaamaan! Lahjat vievät tiettyyn pisteeseen ja sen jälkeen pitää tehdä duunia, jotta pääsee siitä vielä eteenpäin. Ei kannata lannistua, jos tulee pieniä vastoinkäymisiä.”

”Vanhemmille sellaisia terveisiä, että tuokaa lapset peleihin ja tulkaa itse mukaan katsomaan pelejä! Tehdään niistä siistejä tapahtumia. Tavoitteena on saada putkikatsomot täyteen!”


Kuvat: Juhani Järvenpää

Uutiset

Mitä kuuluu espoolaisiin futisseuroihin?

Teimme soittokierroksen kumppaniseuroihimme ja kyselimme, että mitä kuuluu heidän alkukesäänsä. Hyvä meininki tuntuu olevan ympäri Espoota!


Etelä-Espoon Pallo

Puhelimeen vastaa EsPan puheenjohtaja Jussi Mononen. Mitä kuuluu EsPaan?

”Meillä on jalkapallokausi parhaimmillaan ja alkaa kevään kiire helpottamaan. Seuralle kuuluu kaiken kaikkiaan hyvää. Suositut kokopäiväleirit ovat taas käynnissä ja leireille osallistuu paljon lapsia! 

Myös jalkapallokoulut ovat lähteneet mukavasti liikkeelle. Kilpailukausi on käynnissä joukkueilla. 

Edarin kausi on alkanut ja erityisen makeaksi kauden tekee se, että ringissä on mukana useampi seuran oma B-juniori. Pelaajakasvatustyö tuottaa nyt hedelmiä! Tervetuloa paikan päälle otteluihin! 

EsPalla on seuraava strategiakausi alkamassa 2023 ja tätä myös työstämme. 

Seurayhteistyö espoolaisten jalkapalloseurojen kesken toimii hyvin. Yhdessä pyrimme mm. vaikuttamaan siihen, että olosuhteita saadaan parannettua nykyisestä. Espoon kaupungin kanssa on yhteistyö Matinkylän Urheilupuiston toimintojen kanssa toiminut erittäin hyvin nyt jäähallin valmistuttua. Olosuhteet ovat ulkokaudella hyvät ja seuran oma pukukoppi on tuonut valtavasti lisää seurahenkeä pelitapahtumiin kaikissa ikäluokissa.”


Leppävaaran Pallo

Soittokierros jatkuu ja puhelimen päässä on tällä kertaa LePan toiminnanjohtaja Jari Kujala.

”LePassa on tällä hetkellä todella hyvä ja positiivinen fiilis. Korona ei enää haittaa toimintaa, yhteistyökuviot toimivat, kentällä toiminta pyörii aktiivisesti ja kilpailukausi on täydessä vauhdissa. Pikkuhiljaa koronan jälkeen, sekä meidän seuramme pelaajapolkuun liittyvän yhteistyöseurakumppanuuden selkeytymisen myötä voimme keskittyä seuran kehittämiseen.

Lasten ja aikuisten jalkapallokoulut, perhefutis sekä normaali joukkuetoiminta on kerännyt paljon uusia jalkapallon harrastajia LePaan

Strategiatyötä olemme saattamassa loppuun. Tähän olemme osallistaneet henkilöstöä sekä hallitusta. 

Espoolaisten seurojen yhteistyö sujuu ja pidän siitä, että yhteistyössä on konkretiaa. Esimerkkinä tästä on tämänhetkinen Hongan, LePan ja EsPan 2011 syntyneiden ikäluokan yhteistyö, joka on ollut hyvin organisoitua ja suunniteltua. 

LePan toiminnassa arvostan avoimuutta, joka on tärkeää seuran sisällä ja yhteistyökuvioissa.”


Espoon Palloseura

Espoon Palloseuran toiminnanjohtaja Janne Ohralahti kertoo EPS:n kuulumisia:

”Kilpailukausi on lähtenyt rytinällä käyntiin ja iloksemme näemme taas runsaasti yleisöä paikalla kannustamassa ja fanittamassa Epsiä. Kuluvan kauden aikana panostamme suuresti yhteisöllisyyden eteen. Lisäksi edustuksen ottelutapahtumien osalta uskomme sekä naisten että miesten edesottamusten kiinnostavan laajasti. EPS yhteisö on jo ehtinyt osoittaa kiinnostuksensa tapahtumiamme kohtaan ja jo ensimmäisessä kotiottelussa Miesten Kakkosessa oli lähes 450 silmäparia paikalla.

Yhteisöllisyys ja espoolaisuus ovat tämän vuoden vallitsevia teemoja. Vaikka paljon tapahtuu kentällä, on katseemme tarkasti myös kaikessa toiminnassa kentän ulkopuolella.

Laadukkaalla jalkapallotoiminnalla me luomme pohjan periksi antamattomuudelle ja reilulle pelille. Meillä reilu peli ei lopu kentälle, ja yhteisössämme on tilaa kaikille arvomme jakaville.

Espoolaista yhteisöä rikastaen – Espoo Voittaa Aina!”


FC Espoo sekä FC Kasiysi

Toiminnanjohtaja Mikko Hiltunen soittelee kuulumisia Palloliiton JET-koulutuksen tauolla. 

”Sekä FC Espooseen että FC 89:iin kuuluu hyvää.

FC Espoossa organisaatiouudistusta on ajettu eteenpäin ja uusia toimintamalleja on kehitetty. Seurassa on vahva usko tulevaan. FC Espoo yhdessä seurayhteisönsä muiden seurojen (FC Kasiysi, Kauklahden Pyrintö ja Pohjois-Espoon Ponsi) kanssa muodostaa tasavertaisen yhteisön, jossa jokaisella seuralla on vahva oma identiteetti. Seuraan on viime aikoina mm. palkattu uusia valmennuspäälliköitä. 

FC Kasiysissä on edelleen kehitetty U6-U11 ikäluokkia ja nyt aletaan panostamaan myös U12 ikäluokkaan aiempaa enemmän. Seurapalveluihin on viime aikoina tehty tärkeitä lisäpanostuksia!


Kauklahden Pyrintö

Mitä kuuluu KaPyyn, toiminnanjohtaja Jari Kanth?

”Hyvää kuuluu! Kiirettä pitää ennen lomia, että saa juoksevat asiat hoidettua ja syksyynkin jo valmistaudutaan. 

KaPyssa on ollut rekry päällä ja tällä hetkellä ovat valmennuspäällikön paikkaa hakeneiden haastattelut käynnissä. Syksyllä saamme avattua myös tyttöfutisvastaavan rekryn ja muutenkin on tavoitteena panostaa tyttöpuoleen. Siinä on iso potentiaali seuran alueella!

Kesäleirit ovat käynnissä näin kesäkuun kahtena ensimmäisenä viikkona ja lisäksi meillä on yksi leiri vielä ennen koulujen alkua. Perhefutis ym. pyörivät hyvin!”


Pohjois-Espoon Ponsi

PEP:iin kuuluu junioripäällikkö Anu Kääpän mukaan myös hyvää. Anu vastaa puhelimeen futiskentältä, kesäleiriläisten keskeltä.

”Koronan jälkeen moni lapsi on palannut takaisin jalkapalloharrastuksen pariin ja muutenkin uusia lapsia on liittynyt kevään mittaan mukaan toimintaan. 

PEP:ssä ovat muiden seurojen tapaan kesäleirit käynnissä. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla järjestettiin potkutekniikkaleiri. 

Myös perhe- ja nassikkafutistoiminta on hyvässä vauhdissa!

Stadi Cupista tuli menestystä, kun FC 89:n kanssa yhteinen T10 -joukkue voitti sekä A- että B-finaalin. 

Seuraan on palkattu uusia nuoria valmentajia viime aikoina ja lisäksi kesäleireillä työskentelee 11 kesätyöntekijää. 


Aurinkoista kesää espoolaiset jalkapalloilijat ja kaikki seurojen toiminnassa mukana olevat! 

Kuva: Juhani Järvenpää

Seura tiedottaa

FC Honka etsii päätoimista fyysisen valmennuksen päällikköä

FC Hongan toimintaa ohjaa strategiamme, joka on suunniteltu vuosille 2020–2024. Sen yhtenä keskeisenä strategisena tavoitteena on olla edelläkävijä fyysisen valmennuksen osa-alueella. Teemme nyt vahvan panostuksen tämän tavoitteen saavuttamiseksi palkkaamalla seuraan fyysisen valmennuksen päällikön. 

Fyysisen valmennuksen päällikön roolina on tukea seuran huippupelaajakehitystä vastaamalla seuran nuoriso- ja lapsiurheiluvaiheen fyysisestä valmennuksesta.  

Valmennuspäällikön avaintyötehtäviä ovat:  

  • Fyysisen valmennuksen johtaminen 
    • Valmennuslinjatyö, yhteistyö Esportin kanssa 
  • Valmentajien koulutus 
    • Päätoimiset työntekijät ja nuorisourheiluvaiheen osa-aikaiset valmentajat 
  • Kenttävalmennus  
    • Kenttätyön osuus 15-20 h viikossa, U12-U16 kilpailulliset linjat 

Asiat, jotka katsomme eduksesi: 

  • Korkeakoulututkinto tehtävään soveltuvalta alalta 
  • Kokemusta jalkapalloilijoiden fyysisestä valmentamisesta 
  • Erinomaiset vuorovaikutustaidot valmentajien ja pelaajien kanssa 
  • Jatkuva halu kehittää omaa teoriapohjaa ja ammattitaitoa 

Koulutus ja kokemus ovat tärkeitä, mutta lopullisen vaikutuksen meihin tulee tekemään persoonasi.    

Hakuprosessin eteneminen: 

  • Haku on auki 30.5.–12.6. 
  • Haastattelut 13.–20.6. 
  • Päätös tehdään heti, kun oikea henkilö on löytynyt 

Hakemukset palkkatoiveineen tulee toimittaa 12.6.2022 mennessä. Työn aloitus 1.10.2022 tai sopimuksen mukaan.  

Hakuprosessi tehdään Recright-sivustoa käyttäen. Löydät sieltä myös tarkempaa lisätietoa tehtävästä. Jätä hakemuksesi tehtävään

Lisätietoa tehtävästä antaa nuorisourheiluvaiheen valmennuspäällikkö Kimmo Eronen. Ole yhteydessä Kimmo Eroseen (kimmo.eronen@fchonka.fi) sähköpostilla, niin hän ottaa sinuun yhteyttä. 


Kuva: Aleksi Ahokas  

Seura tiedottaa

FC Honka hakee osa-aikaisesti toimivia valmentajia nuoriso- ja huippu-urheiluvaiheeseen 

Yksi Suomen johtavista juniorijalkapalloseuroista, FC Honka ry, kehittää edelleen organisaatiotaan. Haemme kaudelle 2022-2023 valmennuksellista osaamista U12-U20 sekä tyttö- että poikapuolen kilpailullisten (akatemia&mustalinja) ja haastetason (keltainenlinja) joukkueisiin.    

Kuva: Aleksi Ahokas

Etsimme vuorovaikutustaidoiltaan positiivisesti ulospäinsuuntautuvia henkilöitä, joilla on vahvaa pedagogista osaamista ja hyvä organisointikyky. Toivomme hakijoilta koulutuksellista tai kokemusperäistä näyttöä nuorten jalkapallon lajivalmennuksesta. Liikunta-, kasvatus- tai opetusalan koulutuksen katsomme eduksi. 

Suomen Palloliiton ja UEFA:n valmentajalisenssisuosituksena suositus on C-taso, mutta tämä ei ole välttämättömyys työsuhteen alussa kaikissa toimenkuvissa. Ennen kaikkea odotamme palavaa intoa sekä halua liittyä osaksi mustakeltaista kasvutarinaa ja toimia yhdessä maamme johtavista juniorijalkapallon organisaatioista, sekä kiinnostusta kouluttautua eteenpäin lähitulevaisuudessa.  

Työnkuvat määritellään yksilöllisesti. Jokaiseen työnkuvaan kuuluu harjoitusten ja pelien ohjaamista iltaisin ja viikonloppuisin, säännöllistä kommunikointia pelaajien, vanhempien ja muiden valmennustiimiin kuuluvien henkilöiden kanssa, seuran sisäistä valmentajakoulutusta ja verkostotyötä.  Lisäksi työnkuviin on sovittavissa valmentajakoulutusta tai vastaavia tukipalveluita seuran jäsenistölle tai henkilökunnalle.   

Tavoitteenamme on rekrytoida 5-7 valmentajaa, joille nuorten valmennus on lähellä sydäntä. Työtehtävät täytetään 1.11.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan. Hakuaika työtehtäviin on 1.7. mennessä.

Vapaamuotoinen hakemus lähetetään sähköpostitse osoitteeseen: rekry@fchonka.fi. Palaamme sinulle viimeistään elokuun alussa.  

Hakemuksessa kannattaa tuoda esiin ainakin: 

  • Nimi ja yhteystiedot (puhelin ja sähköposti) 
  • Koulutus 
    • Siviilikoulutus 
    • Jalkapallovalmennuskoulutus 
    • Muu tehtävään liittyvä koulutus 
  • Kokemus 
    • Valmennuskokemus 
    • Muu tehtävään liittyvä työkokemus 
  • Muu osaaminen, esimerkiksi: urheilutausta, tietotekninen osaaminen, jne. 
  • Minkälaisista valmennustehtävistä olet / et ole kiinnostunut 

Valituilta henkilöiltä tarkastetaan rikosrekisteriote. 

Lisätietoja saat laittamalla kysymykset tai soittopyynnön aiheineen rekry@fchonka.fi -osoitteeseen.  

#MeOllaanHonka 

Seura tiedottaa

FC Honka etsii kahta päätoimista lapsiurheiluvaiheen ikäluokkavastaavaa (tytöt ja pojat)

Kuva: Juhani Järvenpää

FC Hongan lapsiurheiluvaiheeseen kuuluvat U6-U11 ikäluokat. Etsimme valmennustiimiimme kahta uutta päätoimista työntekijää. Lopullinen työnkuva ja valmennettava ikäluokka tarkentuu haastateltavien motivaation, osaamisen ja tavoitteiden mukaan. Lapsiurheiluvaiheen ikäluokkavastaavan toimenkuvaan kuuluu valmennettavan ikäluokan urheilutoiminnan johtaminen sekä ikäluokan joukkueiden valmentaminen. 

Lapsiurheiluvaiheen päätoimisen työntekijän avaintehtävät:

  • Valmennustyö 25h/vko
  • Suunnittelutyö 10h/vko
  • Vapaaehtoistyön johtaminen 5h/vko

Asiat, jotka katsomme eduksesi:

  • Pedagoginen koulutus ja osaaminen
  • Kokemusta lapsiurheiluvaiheen pelaajien valmentamisesta
  • Erinomaiset vuorovaikutustaidot pelaajien ja vanhempien kanssa
  • Korkea motivaatio suomalaiseen junioripelaajakehitykseen
Kuva: Juhani Järvenpää

FC Honka työpaikkana  

  • Suomen johtavia jalkapalloseuroja: naisten ja miesten edustusjoukkueet korkeimmalla sarjatasolla, osallistuminen Huuhkaja- ja Helmaripolun korkeimmalle tasolle 5, Laatuseurajärjestelmässä korkeimmalla tasolla 5.
  • Halu kehittyä ja kehittää: nykyinen taso ei riitä, vaan tavoitteena on viedä pelaajakehitystoimintaa systemaattisesti eteenpäin. 
  • Ammattimaisuuden valtava kehitys lähivuosina: päätoimisten työntekijöiden määrä moninkertaistunut vain viidessä vuodessa.
  • Vahva tuki esihenkilöiltä ja toimistosta. Olosuhteille ja viestinnälle on omat vastuuhenkilöt. Seuralla on lisäksi urheilutoimenjohtaja, kaksi valmennuspäällikköä sekä toiminnanjohtaja.

Työsuhde on määräaikainen päätoiminen pesti. Aloituspäivämäärä on 1.11.2022 tai sopimuksen mukaan. Liitä hakemukseen mukaan ansioluettelosi. 

Hae paikkaa 24.6.2022 mennessä.

Lisätietoa tehtävästä antaa lapsiurheiluvaiheen valmennuspäällikkö Jere Matinlassi. Ole yhteydessä Jere Matinlassiin (jere.matinlassi@fchonka.fi) sähköpostilla, niin hän ottaa sinuun yhteyttä.

Hae paikkaa:

Lapsiurheiluvaiheen ikäluokkavastaava (tytöt)

Lapsiurheiluvaiheen ikäluokkavastaava (pojat)

Tapahtumat

Osallistu some-arvontaan ja voita liput Huuhkajien otteluun!

Maajoukkuekesä jatkuu Stadikalla! Huuhkajat kohtaa tiistaina 7.6. kesäkuun toisessa Nations Leaguen kotiottelussa Montenegron Olympiastadionilla. Kommentoi somessa tulosveikkauksesi MA 6.6. klo 15 mennessä ja voit voittaa kahden hengen lippupaketin tiistain otteluun! Mikäli arpaonni ei ole myötä, varmista paikkasi ja osta liput Lippu.fi:stä.

Kannustetaan yhdessä honkataustaiset Sauli, Rade, Roba ja muut Huuhkajat voittoon!

Lippuja arvotaan myös Pikkuhuuhkajien Azerbaidzhan-otteluun 7.6.!

 

Yhteistyössä: @huuhkajat

 

Arvontaan voi osallistua kilpailuaikana FC Honka ry:n sekä Esport Hongan kanavilla:

a) kommentoimalla arvontaan liittyvään Facebook -julkaisuun

b) kommentoimalla arvontaan liittyvään Twitter-julkaisuun

c) kommentoimalla arvontaan liittyvään Instagram-julkaisuun

 

#NationsLeague #Huuhkajat

 

Arvonta ei ole Facebookin, Instagramin tai Twitterin sponsoroima, suosittelema, hallinnoima eikä millään tavalla liity näihin tai muihin yhteisöpalveluihin.


Arvonnan säännöt

1. JÄRJESTÄJÄ
FC Honka ry, y-tunnus 0101279-1

2. OSALLISTUMISOIKEUS
Arvontaan voivat osallistua Suomessa asuvat 15 vuotta täyttäneet luonnolliset henkilöt, pois lukien FC Hongan työntekijät, jotka ovat osallistuneet arvonnan tai sen osien valmisteluun tai toteuttamiseen.

3. ARVONTA-AIKA
Arvonta alkaa 1.6.2022 ja päättyy 7.6.2022

4. OSALLISTUMINEN
Arvontaan voi osallistua kilpailuaikana FC Honka ry:n sekä Esport Honka oy:n kanavilla:
a) kommentoimalla arvontaan liittyvään Facebook -julkaisuun
b) kommentoimalla arvontaan liittyvään Twitter-julkaisuun
c) kommentoimalla arvontaan liittyvään Instagram-julkaisuun

Arvonta on käynnissä samanaikaisesti useammassa kuin yhdessä kanavassa.

5. PALKINNON ARVONTA
Ensimmäinen palkinto arvotaan 2.6. ja toiset palkinnot 6.6.

6. PALKINNOT
Kahden hengen otteluliput per ottelu.

7. VOITTAJAT JA PALKINNOSTA ILMOITTAMINEN
Kaikki arvontaehdoissa kohdassa 4 mainitut osallistumistavat huomioidaan voittajaa valitessa. Arvonnan suorittaa FC Hongan henkilöstö.
Voittajalle ilmoitetaan voitosta:
a) Facebookissa kommentoimalla osallistujan julkaisuun ja/tai yksityisviestillä
b) Twitterissä vastaamalla osallistujan julkaisuun, voittajan käyttäjätunnus mainitaan
c) Instagramissa vastaamalla osallistujan julkaisuun, voittajan käyttäjätunnus mainitaan

8. PALKINNON LUNASTAMINEN
Voittajan tulee lunastaa palkinto 48h sisällä arvonnasta/voittajan julkistamisesta. Palkinnon voi lunastaa olemalla yhteydessä järjestäjään sähköpostitse osoitteeseen toimisto@fchonka.fi.

9. JÄRJESTÄJÄN VASTUU
FC Honka ry vastaa palkintoihin liittyvästä mahdollisesta arpajaisverosta.
Arvontaan osallistuvat vapauttavat FC Hongan vahingosta, joka aiheutuu tai jonka väitetään aiheutuneen osallistumisesta tähän kilpailuun. Järjestäjän vastuu osallistujia kohtaan ei voi missään tilanteessa ylittää näissä säännöissä mainittujen palkintojen arvoa. FC Honka ei vastaa tietoteknisistä syistä johtuvista ongelmista tai esteistä arvontaan osallistumisessa tai palkinnon vastaanottamisessa.

10. MUUT EHDOT
Osallistumalla arvontaan osallistuja sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä ja FC Hongan niiden nojalla tekemiä päätöksiä sekä sitoutuu vapauttamaan FC Hongan ja muut arvontaan liittyvät kolmannet osapuolet vahingosta yllä selostetun mukaisesti.
Arvontaan osallistuessaan osallistuja luovuttaa FC Hongalle oikeuden käyttää ja julkaista kilpailuun liittyvää teksti-, kuva- ja videomateriaaliaan kilpailun yhteydessä, sekä FC Hongan viestinnässä ja markkinoinnissa yleisesti.
Osallistuja antaa FC Hongalle oikeuden käyttää ja julkaista osallistujan omien arvontajulkaisuiden tekstiä ja kuvia kilpailun yhteydessä, sekä jatkossa FC Hongan viestinnässä ja markkinoinnissa yleisesti.
Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan kilpailuun mahdollisesti liittyvien FC Hongasta riippumattomien palvelujen, kuten Facebookin, Instagramin ja Twitterin käyttöehtoja ja sääntöjä.
Jos osallistujaa on syytä epäillä vilpistä tai muusta sääntöjen vastaisesta toiminnasta, FC Hongalla on oikeus hylätä osallistuminen ja/tai evätä osallistujan oikeus osallistua arvontaan.
FC Honka pidättää oikeuden tehdä muutoksia arvontaan ja sen sääntöihin.
Arvonta ei ole Facebookin, Instagramin tai Twitterin sponsoroima, suosittelema, hallinnoima eikä millään tavalla liity näihin tai muihin yhteisöpalveluihin. Arvontaan osallistujat sitoutuvat vapauttamaan Facebookin, Instagramin ja Twitterin kaikista arvontaan koskevista ja siihen liittyvistä vastuista ja vaatimuksista.

Uutiset

FC Hongan tavoitteena on lisätä tyttöjen määrää – Pelaajapolkua kehitetään jatkuvasti 

 

FC Hongan tahtotila on kehittää tyttöjen ja naisten pelaajapolkua. Tällä hetkellä FC Honka ry:ssä harrastaa ja pelaa noin 400 tyttöä ja naista. Naisten pelaama jalkapallo on maailmalla selvästi nouseva laji ja tämä näkyy positiivisella tavalla myös suomalaisissa seuroissa.  

FC Hongassa on Kansallisen Liigan joukkue ja kattava pelaajapolku aivan pienistä jalkapallokoululaisista edustusjoukkueeseen asti. Maailman huippujoukkueissa pelaa myös monia suomalaisia naisia. Tytöillä on hienoja esikuvia niin Suomessa kuin maailmalla ja mahdollisuus aidosti unelmoida ammattilaisuudesta ja pelaamisesta missä vain! Mahdollisuuksia on tytöillä ja naisilla aiempaa enemmän niin Euroopassa kuin muualla maailmassa. Työtä on kuitenkin vielä tehtävänä ja FC Honka on sitoutunut työskentelemään määrätietoisesti tavoitteiden saavuttamiseksi.

“FC Honka on osoittanut selkeää oma-aloitteisuutta panostaakseen kovasti tyttöjen joukkuetoiminnan parantamiseen. Kuluneiden kahden vuoden aikana olemme nähneet pelaajien tasossa suuren parannuksen kaikissa ikäluokissa samalla, kun olemme kehittäneet valmennusta. Naisten joukkueen valmennustiimi tekee tiivistä yhteistyötä TBSM- ja T07-valmentajien kanssa tarjotakseen selkeän polun edustusjoukkueeseen”, avaa FC Hongan naisten edustusjoukkueen päävalmentaja Omar Adlani

Adlani kertoo, että FC Hongan tavoitteena on nostaa mahdollisimman monta pelaajaa Kansallisen Liigan ympäristöön, ensisijaisesti omaan naisten joukkueeseen. Kaikki ikäryhmät tarjoavat kilpailukykyisen, mutta kutsuvan ja turvallisen ympäristön, jossa pelaaja voi kehittää itseään päivittäin. 

“Kanadalaisena ulkopuolisena olen tuntenut oloni todella tervetulleeksi ja kotoisaksi täällä Hongassa, mikä on antanut minulle mahdollisuuden kehittää taitojani valmentajana ja toivon pelaajille samaa tunnetta ja ilmapiiriä”, Adlani jatkaa.

Tavoitteena on lisätä FC Hongan tyttöpuolen pelaajamäärää

FC Hongan tavoitteena on saada pelaajamassaa kasvatettua niin, että seurassa saadaan jatkossa muodostettua yhä useampia joukkueita myös tyttöpuolella jo heti pienten ikäluokissa. Suuntaus on tässä positiivinen ja innokkaita pieniä tyttöjä on saatu runsaasti mukaan jalkapallokouluihin ja sitä kautta joukkueisiin. Uusia joukkueita on perustettu pienten ikäluokkiin, ja seuran kaikkiin tyttöjoukkueisiin toivotaan motivoituneita pelaajia lisää! Toukokuussa aloitimme jälleen uudet, pienille tytöille suunnatut PlayMakers -jalkapallokoulut.  Lisäksi seurassa on nuorisourheiluvaiheessakin 12–15-vuotiaille harrastejoukkueita, joihin voi hyvin liittyä mukaan, vaikka jalkapallosta ei vielä olisi aiempaa harrastuskokemusta.

 

FC Honka tarjoaa poikkeuksellisen hyvän oppimisympäristön motivoituneille ja sitoutuneille pelaajille. Tavoitteena on korkeatasoisen valmennuksen ja erinomaisen pelaajapolun kautta luoda heille mahdollisuus tavoitella paikkaa kansainvälisellä huipulla! Toiminnan laadun kautta seurassa on myös tärkeitä tukitoimia huippupelaajakehitykseen, kuten Palloliiton Huuhkaja-Helmaripolun korkeimman tason tapahtumat ja talenttivalmennus. 

“Nuorisovaiheen tyttöjen Akatemioistamme on itselleni noussut selkeästi kaksi ominaispiirrettä esiin: psykologinen turvallisuus ja palaute. Valmentajat aidosti välittävät pelaajista ja tämä näkyy niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Samanaikaisesti pelaajat saavat kuitenkin paljon suoraa palautetta toiminnastaan, minkä avulla on mahdollista ottaa taas uusia kehitysaskelia”, toteaa valmennuspäällikkö Kimmo Eronen, jonka palkkaaminen FC Honkaan on ollut yksi lisäpanostus tyttöjen nuorisourheiluvaiheen toimintaan. 

“Kansainvälisen tason pelaajakehitys on tietenkin massiivinen haaste, sen tavoitteleminen vaatii paljon. Uskon, että tässä yhtenä lähivuosien tärkeänä tukitoimena FC Hongalle tulee olemaan Huuhkaja-Helmaripolun korkeimman tason toiminta. Säännöllinen kilpailu kansallisen ja kansainvälisen huipun kanssa niin itse jalkapallon pelaamisen kuin eri ominaisuuksien kehittymisen suhteen on todella arvokas arjen työkalu valmentajille”, Eronen jatkaa.

Talenttivalmentaja tukemassa lahjakkaita pelaajia 

FC Hongan tyttöjen talenttivalmentajana on kauden alusta toiminut Antoni Dagaa, jonka tavoitteena on seuran lahjakkaimpien pelaajien valmennuksen sekä laadukkaan arjen varmistaminen. On hienoa, että FC Hongassa on talenttivalmentaja sekä tyttöjen että poikien puolella. Sama tilanne on vain muutamalla suomalaisella seuralla. 

Dagaan mukaan talenttivalmentaja vastaa kokonaisuudessaan lahjakkaimpien pelaajien hyvinvoinnista sekä mahdollisuuksista kehittyä yksilötasolla varmistaen, että pelaajan arki rullaa ja tasapaino niin urheilun kuin koulun ja arkielämän kesken on sopusuhtaista. Yksilötreenejä järjestetään, jotta pelaaja saa työstää omia kehityskohteitaan sekä vahvuuksiaan. Tämän lisäksi talenttivalmentaja kulkee pelaajien mukana heidän omissa ympäristöissään eli joukkueen treeneissä varmistaen, että pelaaja pääsee toteuttamaan joukkueen sisällä tapahtuvassa harjoittelussa myös omia vahvuuksiaan ja tavoitteitaan pelaajan kanssa yhdessä laaditun suunnitelman mukaisesti.  

“Työhöni kuuluu myös esimerkiksi pelien sekä harjoituksien videoiden läpikäyntiä yhdessä pelaajan kanssa, jolloin voidaan antaa pelaajalle yksilöllistä palautetta sekä pelaaja itse voi havainnoida omaa tekemistään kentällä. Näiden avulla voidaan laatia uusia suunnitelmia sekä menetelmiä, mitkä tukevat pelaajaa toteuttamaan itseään”, Antoni Dagaa kertoo. 

“Yksilön tukemisen lisäksi työhön kuuluu yhteistyö maajoukkuevalmentajien kanssa. 
Tiivis yhteistyö maajoukkuevalmentajien kanssa mahdollistaa pelaajien yhtenäisen kehityksen polun. Talenttiprosessissa olevat pelaajat saavat yksityiskohtaista tukea. Oli se sitten harjoitteen tai muun avun kanssa siten, että koko paketti tukee pelaajan kehitystä kohti hänen tavoitteitaan”, Dagaa jatkaa. 

 


Haluatko tulla kokeilujaksolle T09- ja T10-akatemiajoukkueisiin tai muihin tyttöjen joukkueisiin? 

Uusien pelaajien on mahdollista tulla maksuttomalle kokeilujaksolle T09- ja T10-akatemiajoukkueisiin. Ikäluokkien yhteistä toimintaa on tiivistetty ja akatemiajoukkueet harjoittelevat osittain yhdessä.

Kaikkiin tyttöjen joukkueisiin voi tulla kokeilemaan läpi kauden! 

Ole yhteydessä: 

 

T09 Akatemia

Vastuuvalmentaja Pekka Heikkinen, pekka.j.heikkinen@hotmail.com tai joukkueenjohtaja Kaisu Anttonen, fchonkat09@gmail.com.

  

T10 Akatemia

Vastuuvalmentaja Kia Varis, kia.varis1@gmail.com tai joukkueenjohtaja Jari Kotomäki fchonkat10@gmail.com.

  

T09-10 Keltainen

Vastuuvalmentaja Penniina Toikkanen, penniina.toikkanen@gmail.com tai joukkueenjohtaja Paula Salonen, paula.salonen@fimnet.fi.  

  

FC Hongan muiden joukkueiden yhteystiedot löytyvät seuran nettisivuilta jokaisen joukkueen alta.  

 
Tervetuloa mukaan keltamustien joukkoon! 
 
#MeOllaanHonka 


Kuvat: Juhani Järvenpää

Seura tiedottaa

Kioskin aukioloajat kesällä

Kesä lähestyy ja kioskimme palvelee kesäkuussa seuraavasti:

  • Ke klo 17-20
  • La ja su otteluiden mukaan

Kioski on suljettu 4.6. sekä 12.6. sekä koko heinäkuun.

Toukokuun ajan kioski on avoinna ti-pe klo 17-20 (helatorstaina klo 12-20) ja 28.5. sekä 29.5. klo 11-19.


Tervetuloa ostoksille tai noutamaan verkkokaupan tilauksia tai joukkueen viirejä!

Seura tiedottaa

Tulevaisuuden tähdet -ohjelma käynnistyy viidellä Subway Kansallisen Liigan paikkakunnalla

Ohjelman tavoitteena on sitouttaa tyttöpelaajia vahvemmin lajiin ja paikallisiin naisten edustusjoukkueisiin ja sitä myötä kasvattaa kannattajakulttuuria Kansallisen Liigan otteluissa. Osana Tulevaisuuden tähdet -ohjelmaa viidelle pääsarjan seuralle tarjotaan palkkatuki puolipäiväisen ohjelmakoordinaattorin rekrytointiin. FC Honka on rekrytoinut tehtävään Emma Immosen, joka toimii myös seuran Kansallisen Liigan joukkueen maalivahtina. Tervetuloa keltamustien tiimiin, Emma!

Tyttöjen pelaajamäärät ja kiinnostus naisten huippujalkapalloa kohtaan ovat jatkuvassa nousussa. Kasvavien pelaajamäärien myötä suomalaisessa jalkapallossa on mukana entistä isompi joukko tyttöjä, joille on tärkeää tarjota paitsi yhteisö, myös esikuvia. Tulevaisuuden tähdet -ohjelman avulla tyttöpelaajia halutaan sitouttaa entistä vahvemmin seuroihin ja kotimaiseen huippujalkapalloon. Ohjelma tuo lisää juniorijoukkueita Subway Kansallisen Liigan otteluihin, tarjoaa tyttöpelaajille ja heidän valmentajilleen näkymän liigatasolle saakka sekä luo tyttöpelaajille paikallisia roolimalleja ja esikuvia.

Tulevaisuuden tähdet -ohjelmaan sitoutuvat tyttöjoukkueet saavat Subway Kansallisen Liigan joukkueiden kautta mahdollisuuden pelaaja- ja valmentajavierailuihin, otteluvierailuihin sekä muihin yhteisiin tapahtumiin. Kaikilla tyttöjoukkueilla on eri alueilla mahdollisuus hakea mukaan ohjelmaan kiinnittyen oman alueensa (Pääkaupunkiseutu, Tampere, Kuopio, Oulu) liigaseuraan.

Ohjelmassa ovat mukana FC Honka, HJK, Ilves, KuPS ja ONS.

”Mukaan hakeneet ja valitut Kansallisen Liigan seurat ovat rekrytoineet puolipäiväisen koordinaattorin työskentelemään ohjelman parissa omalla alueellaan. Tavoitteena on inspiroida kullakin alueella kattavasti tyttöjoukkueita valmentajineen mukaan ohjelmaan ja kohtaamaan huippupelaajia sekä arjessa että ottelutapahtumissa”, Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja kertoo.

Eri alueilla Suomessa käynnistyvä ohjelma on uusi mahdollisuus yhteisöjen ja esikuvien rakentamiseen naisten ja tyttöjen pelaamassa jalkapallossa.

“On mielestäni juniorijoukkueille ensiarvoisen tärkeää linkittyä paikalliseen pääsarjatason joukkueeseen tavoin, joka palvelee molempia osapuolia. Pelaajapolun alussa olevat tyttöpelaajat saavat Tulevaisuuden tähdet -projektin myötä konkreettisen näkymän Kansallisen Liigan joukkueeseen, he pääsevät tutustumaan pelaajiin, saamaan oppeja jo huipulla olevilta sekä seuraamaan ottelutapahtumia. Näin rakennamme entistä vahvempaa kulttuuria nais- ja tyttöjalkapalloon”, FC Hongan Tulevaisuuden tähdet -koordinaattori Emma Immonen kiteyttää.

Toivotamme kaikki alueemme juniorijoukkueet lämpimästi mukaan yhteiseen ohjelmaan!

Ilmoita oma juniorijoukkueesi mukaan ohjelmaan täällä!

Lisätiedot: 

Koordinaattori Emma Immonen

emma.immonen@fchonka.fi

FC Honka ry

——-

Heidi Pihlaja
Suomen Palloliitto
040 843 2370

Yhteistyössä