FC Honka - IFK Mariehamn
To 23.05.2013 18:30
Tapiolan urheilupuisto
Osta liput
To 23.05.2013 18:30
Tapiolan urheilupuisto
Osta liput
Julkaistu 02.05.2012 klo 20:05
FC Honka ja keskikenttäpelaaja Duarte Tammilehto ovat päässeet sopuun jatkosopimuksesta, jonka myötä ”Dunkun” pelit keltamustassa peliasussa jatkuvat.
Viime kaudella FC Hongan edustusmiehistössä ja samalla Veikkausliigassa debytoineen Duarte ”Dunkku” Tammilehdon ura keltamustissa jatkuu. Sekä pelaaja itse että päävalmentaja Mika ”Bana” Lehkosuo ovat jatkosta luonnollisesti hyvillään.
– Täällä on hyvä ympäristö, hyvät pelaajat ympärillä ja hyvä valmennus. Niistä valmennus oli varmaankin se suurin syy, Duarte luettelee.
– Ilman muuta olen erittäin iloinen siitä, että yhteinen taival jatkuu. Dunkku on kehittynyt täällä paljon ja kehittyy varmasti lisää. Hän on hyvin vastaanottavainen kehitykselle ja erittäin innokas menemään eteenpäin, Bana näkee.
Dunkku saapui FC Honkaan joulukuussa 2010, joten uraa keltamustissa on nyt takana puolisentoista vuotta. Elo Tapiolassa on 22-vuotiaalle keskikenttäpelaajalle maistunut.
– Olen todella paljon tykännyt olla täällä, varsinkin kun olen päässyt pelaamaan ja huomannut, että oma ura on mennyt eteenpäin. Joukkuekaverit ovat erittäin positiivisia ja tykkään tosi paljon olla joukkueessa.
Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa syntynyt, mutta alle vuoden ikäisenä Suomeen muuttanut Tammilehto aloitti jalkapallouransa aikanaan Pajamäen Pallo-Veikoissa. PPV:stä sekä Suomen että Portugalin passin omistavan Tammilehdon tie kulku FC Jokereiden ja Atlantiksen kautta HJK:hon, josta nuorukainen siirtyi Tapiolan vihreille kentille.
Duarte murtautui heti ensimmäisellä Honka-kaudella, eli viime kaudella joukkueen edustusmiehistöön. Otteluita Veikkausliigassa kertyi 21 ja maaleja syntyi yksi. Seuraavaa odotellaan…
– Toivottavasti se tulee mahdollisimman pian! Lauantaina yritetään Tepsin verkkoon niitata yksi, miksei kahtakin. Olisihan se hienoa päästä joku siisti yläkulmamaali tykittämään.
Talvella Hongan luottopelaaja Rasmus Schüller muutti itänaapurikaupunkiin, joten Duarten harteille kasaantuu entistä enemmän vastuuta nuorentuneen joukkueen keskikentällä. ”Raden” tilalle Duarte on saanut rinnalleen vuoroin Juuso Simpasen, vuoroin Moshtagh Yaghoubin.
– Alku on ollut vielä vähän totuttelemista, mutta hyvin on mennyt ja on tuntunut hyvältä pelata heidän kanssa. Kaikki pyrkivät urallaan eteenpäin ja haluavat kehittyä, se näkyy päivittäisessä toiminnassa. Meillä on sellainen positiivinen kilpailutilanne päällä koko ajan.
FC Hongan talvikausi sujui voitokkaissa merkeissä. Ennen Veikkausliigakauden alkua pelatuista 11 ottelusta joukkue voitti kahdeksan, pelasi kerran tasan ja hävisi vain kahdesti.
– Talvi meni meiltä todella hyvin. Totta kai siinä tuli vähän heittoja pelistä toiseen, mutta se on talvella ihan normaalia. Tuli kuitenkin monta hyvää päänahkaa ja peli näytti silloin olevan tosi uomissaan ja valmiina, siinä vaiheessa oltiin vielä tosi tyytyväisiä.
Veikkausliigaan samoja, hyviä otteita ei olla toistaiseksi onnistuttu siirtämään. Neljästä ottelusta kasassa on kaksi tappiota ja kaksi tasapelien tuomaa pistettä. Suomen Cupin seitsemänneltä kierrokselta tuli tärkeä voitto Atlantiksesta, mutta se ei poista alkukauden tulosten vaisuutta.
– Meillä on nuori joukkue, se varmaan vähän näkyy. Kun sarja alkaa, niin ne ovat kuitenkin ihan eri pelejä kuin talven pelit, joilla ei ole enää siinä vaiheessa mitään väliä.
– Peli paranee koko ajan, kun pojat saavat lisää pelejä, minä mukaan luettuna. Ei ole minullakaan ihan kauheasti vielä niitä pelejä alla. Viime peli IFK Mariehamnia vastaan oli jo paljon parempi kuin yksikään aikaisempi, mutta vielä on tehtävää, että lähtee voittoputki auki.
Tammilehto on Banalle mieluisa treenattava, sillä keskikentän keskustan pelaajana Dunkku pelaa samalla pelipaikalla, jolla valmentaja itse dominoi kenttiä pelaajaurallaan.
– Minun on varmaan häntä hieman helpompi neuvoa kuin jonkun muun pelipaikan pelaajaa, koska minulla on oma muutamankymmenen vuoden kokemus nimenomaan tuolta pelipaikalta.
– Sitä kautta keskimmäiset keskikenttäpelaajat ovat itselle ehkä vielä muutaman prosentin läheisempiä, koska tietotaitoa kokemuksen kautta on enemmän. Nuorennusleikkauksen kokeneessa Hongassa Duarte kuuluu nuoresta iästään ja yhden kauden Veikkausliigakokemuksestaan huolimatta jo johtaviin pelaajiin. Parannettavaa kuitenkin vielä riittää, ainakaan pelaaja itse ei ole tyytyväinen tasoonsa.
– Parannettavaa löytyy vähän joka saralta. Pitäisi saada tasaisuutta otteisiin ja pystyä olemaan vaikeina hetkinä se liideri, joka nostaa joukkueen tasoa omalla tekemisellään sekä esimerkillään ja yleisesti hyökkäyspelaaminen voisi olla aika paljon parempaa.
– Niitä pitää parantaa kuten kaikkia muitakin osa-alueita. Ei saa unohtaa myöskään niitä ihan perusasioita.
Päävalmentaja Bana Lehkosuo on mielissään Tammilehdon harjoitusmotivaatiosta. Uran tähtäin on Veikkausliigaa korkeammalla, ja sen saavuttamiseksi ollaan valmiita tekemään töitä.
– Dunkku haluaa selkeästi näyttää muillekin, että tämä taso ei vielä riitä hänelle, vaan töitä tehdään, että päästään eteenpäin.
– Meillä on ollut koko ajan hyvä kommunikaatio siitä, mitkä ovat ne osa-alueet, joilla pitää vielä kehittyä ja toisaalta mitkä ovat ne Dunkun vahvuudet. Niitä pyritään tuomaan esille ja niiden kautta elämään, mutta tietenkin myös muita ominaisuuksia pyritään saamaan esille ja kehittämään koko ajan.
No Dunkku, mitkä ne vahvuutesi sitten ovat?
– Omassa roolissani, keskikentän puolustavana pelaajana olen aika hyvä ja taktisesti olen myös ihan hyvä, noudattamaan pelisuunnitelmaa ja muuta, mitä on harjoiteltu.