Seurayhteisöjen valmennusosaamisen kehittäminen

Valmennusosaaminen ja sen vaikuttavuuden vahvistaminen on keskeinen keino pelaajan laadukkaan arjen luomisessa. Suomen Palloliiton tavoitteena onkin, että jokaisella lapsella ja nuorella on osaava ja koulutettu valmentaja. Tavoitteen myötä Palloliitto on uudistanut valmentajakoulutuksensa rakennetta, sisältöjä, koulutustapoja ja menetelmiä. Uudistus on Palloliiton historian suurin ja tulee entisestään vahvistamaan valmentajien osaamista käytännön kenttätyössä.

Käytännön tasolla valmennusosaamisen eri prosessit ja niihin liittyvät koulutukset viedään tulevaisuudessa mahdollisimman lähelle pelaajien ja valmentajien arkea. Palloliitto on aloittanut omalta osaltaan seurayhteisön Valmennusosaamisen kehittäjä -pilotin, jonka ensimmäisessä vaiheessa mukana ovat Veikkausliigaseurat Ilves, FC Inter, HJK ja SJK. KuPS:n kanssa suunnitelmaa syvennetään vielä kevään aikana.

FC Honka ja FC Lahti ovat Uudenmaan piirin tukemana mukana seurayhteisöjen Valmennusosaamisen kehittäjä -piloteissa. Uudenmaan piirin tukemassa pilotissa pyritään tekemään asiat linjassa Palloliiton kanssa, joten on luontevaa, että pilottiin valittiin ydinseuraksi mukaan kaksi alueen Veikkausliigaseuraa, jotka ovat sitoutuneet tavoitteisiin ja toimintamalliin.
Pilottiprojektissa palkataan ydinseuraan seurayhteisön valmennusosaamisen kehittäjä, joka ottaa kokonaisvastuun seurayhteisön valmentajien kehittämisestä ja alemman tason koulutuksista Futisvalmentajan startista ikäluokkavalmennukseen ja jatkossa C-tasolle asti. Lisäksi kehittäjän tehtäviin kuuluu vastata yhteisön valmentajien koulutusrekisteristä, organisoida valmentajaverkoston toimintaa ja järjestää yhteisiä tapaamisia ja tietoiskuja. Lisäksi kehittäjä on mukana koordinoimassa seurayhteisön Huuhkaja- ja Helmaritoimintaa.

FC Honka haluaa kantaa alueellista vastuuta valmennusosaamisen kehittämisessä ja rakentaa yhdessä Palloliiton kanssa prosessia uuden mallin mukaisen toiminnan mahdollistamiseksi. Hongassa tehtävä avataan avoimeen hakuun, jolla kartoitetaan aihealueeseen liittyvää osaamista ja pyritään löytämään tehtävään paras tekijä kantamaan kokonaisvastuuta seurayhteisön valmennusosaamisen kehittämisestä. Samalla jatketaan seurayhteisön muodostamista, jonka osalta keskustelut yhteistyöseurojen kanssa ovat aktiivisesti käynnissä. Seurayhteisöön osallistuvien seurojen alustava rahoitusmalli perustuu siihen, että maksamalla pelaajamäärään sidotun vuosimaksun, seura saa kaikki palvelut ja etukäteen määrätyn määrän koulutusta. Lisäkoulutus hinnoitellaan erikseen, mutta määritellään siten, että kouluttaminen on edullisempaa kuin tällä hetkellä ja kannustaa kouluttamaan valmentajia.

FC Hongan valmennuskoulutusosaaminen uudistuneiden koulutussisältöjen ja metodien osalta on jo nyt vahva ja koulutukset ovat käynnissä. Futisvalmentajan startti- ja ikävaihekoulutuksien kouluttajina toimivat Palloliiton kouluttamat kouluttajat Emma Tillander, Rosa Lappi-Seppälä, Eemeli Reponen ja Mikko Tarvainen. Jere Matinlassi koordinoi seurassa lapsiurheiluvaiheen koulutuksia ja vastaa starttikoulutuksista. Matinlassi ja Reponen kouluttautuvat lisäksi maaliskuussa Palloliiton UEFA C -kouluttajiksi ja Lappi-Seppälä sekä Reponen toimivat kouluttajina myös liiton tarjoamissa UEFA B –koulutuksissa. Seuran päätoimisista valmentajista lisäksi Jani Lähteellä on oikeus vastaanottaa koulutukseen liittyviä opetusharjoituksia ja hän on suorittanut LEARNS-periaatteiden sekä TIPS-palautteenantotyökalun koulutuksen. Lähde on lisäksi ollut osana Palloliiton kehitystyöryhmää, jonka vastuulla on liiton koulutussisältöjen uudistuksen suunnittelu ja toteutus. Lisätietoa valmennuskoulutuksen uudistamisesta Palloliiton sivuilta: www.palloliitto.fi/jalkapalloperhe/palvelut-valmentajille/valmentajakoulutus

Lisätietoa:
Jere Matinlassi, lapsiurheiuvaiheen koulutusvastaava, jere.matinlassi@fchonka.fi
Niko Laiho, nuorisourheiluvaiheen pelaajakehityspäällikkö, niko.laiho@fchonka.fi
Mariet Louhento, puheenjohtaja, mariet.louhento@fchonka.fi