Seura tiedottaa

Kohti kautta 2019

FC Honka ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin tiistaina 23.10. Kokouksessa vahvistettiin tulevan kauden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valittiin puheenjohtaja ja johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle.

Uusina jäseninä johtokuntaan valittiin kaksivuotiskaudelle Pirkko Ilmonen, Raimo Konkola ja Mika Pulliainen. Erovuoroisista jatkokaudelle valittiin Kalle Lehtinen, Antti Nousiainen ja Mikko Ronikonmäki. Vanhoina jäseninä jatkavat Petri Juhala, Jussi Tella, Jani Tukia ja Jari Wallasvaara.Seuran puheenjohtajana jatkaa Mariet Louhento. Seura onnittelee uusia jäseniä ja kiittää lämpimästi johtokunnan jättäneitä jäseniä Sofia Lipposta, Kari Paleniusta ja Soile Rautiota hyvästä ja pitkäjänteisestä työstä seuran eteen.

Seuran sääntöjen mukaisena tarkoituksena on harrastaa jalkapalloilua kaikilla tasoilla ja tarjota jokaiselle edellytyksiensä mukaista toimintaa. Tavoitteena on ylläpitää ja kehittää korkealaatuista toimintaa, joka on vuosien aikana saavuttanut näkyviä tuloksia niin tyttö- kuin poikajoukkueissa sekä aikuisten parissa. Seuran nuorisotyötä tukee miesten edustusjoukkue Veikausliigassa ja naisten edustusjoukkue Naisten liigassa.

Seurassa toimii tulevalla toimintakaudella n. 70 joukkuetta. Suomen Palloliiton tilastojen perusteella FC Honka on yksi Uudenmaan vetovoimaisimmista seuroista. Tavoitteena on hallittu kasvu, joka mahdollistetaan hyvin rakennetulla ja toimivaksi testatulla toimintatavalla. Ikäluokkamallin ja jalkapallokoulujen avulla pyritään saamaan mahdollisimman moni seuran toiminta-alueen nuori jalkapalloharrastuksen pariin. Myös lajin parissa jatkamista mahdollisimman pitkään halutaan tukea oikeanlaisella toiminnalla.

Kausi 2019 toteutetaan voimassa olevan strategian pohjalta, joka rakentuu neljän osa-alueen kautta: 1) yhtenäisen valmennuslinjan jalkauttaminen, 2) yhteisöllisyyden ja avoimuuden vahvistaminen, 3) seurahallinnon kehittäminen ja 4) harjoitusolosuhteiden parantaminen. Kaudella 2019 aloitetaan uuden, alustavasti viisivuotiseksi suunnitellun, strategian aktiivinen ja suunnitelmallinen työstäminen. Uusi strategian mukainen toiminta käynnistetään siten 1.11.2019 alkaen.

Seurataloutta vahvistetaan ja läpinäkyvyyttä lisätään entisestään. Merkittävin muutos seuratalouden kannalta on yhdistyksen siirtyminen sähköiseen taloushallintoon ja yhden tilin malliin sekä toimintamaksukäytännön ulottaminen koskemaan seuran kaikkia lapsi- ja nuorisourheiluvaiheen joukkueita aina U20 –ikäluokkaan asti.

Jäsen- ja toimintamaksut on laadittu siten, että niillä katetaan toiminnasta syntyvät kustannukset. Kokous vahvisti kauden 2019 jäsenmaksut, jotka ovat:

Pelaajajäsen: 150 euroa
Huoltajajäsenmaksu: 30 euroa
Kannattajajäsen (hlö): 150 euroa
Kannattajajäsen (yhteisö): 500 euroa
Erityisryhmäjäsen: 5 euroa

Samassa yhteydessä päätettiin, että jäsenmaksujen yhteydessä luovutaan
sisaralennuksesta. Talousarvion vahvistamisen yhteydessä kokous päätti antaa yhdistykselle oikeuden tarvittaessa periä kauden aikana ylimääräinen toimintamaksu, 25€/jäsen. Joukkuekohtaiset toimintamaksut vahvistetaan kauden vaihtuessa.